tiistai 21. tammikuuta 2014

Kyösti ei ole vielä ehtinyt scoutata Coupe de Francen matseja, joten niihin hän ottaa kantaa mahdollisesti joskus illansuussa. Kyöstin iltatupla on Lugano+AS Roma. Roomaa vihjaa Tipexin Kisu, koska Juve kuulemma kierrättää pelaajia siinä missä Roma pelaa ykkösnyrkillä. NLA:ssa Kyösti ei oikein osaisi päättää, pelatako Servetteä vaiko Luganoa, mutta hänen karvainen onnettarenkätensä valitsi lapulle Luganon. Servettellä näyttäisi olevan suurempi tasuririski, koska se pelaa vähämaalisia pelejä. AS Roma lienee parempi haku kuin yksikään NLA-kohde, ja sitä paisti Veikkauksen 2.50 Romalle on hyvä kerroin.

Mutta koska Kyöstin on päästävä sadattelemaan pieleen menneitä hakuja jo alkuillasta, hän nykäisee tuollaisen verryttelykvartetin sisään. Nääsville on ollut Lahden Namikalle paha paikka pelata ja sitä se tulee olemaan tänäänkin. Lahti on tyypillinen kotijoukkue, eikä Kyösti näe mitään mahdollisuutta, että se olisi lähelläkään voittoa tänään. Pyrintö voittanee 10-30 pisteen erolla. Lätkävihjeitä Kyösti ei löytänyt, joten hän tekaisi oma-aloitteisesti lapullensa Jypin, vaikka toki Tepsukka on ollut vaikea voitettava kotonaan.  Kyösti on jonkin verran taikauskoinen, eikä mielellään pelaa ykkösiä ja kakkosia sekaisin samaan lappuun, joten eiköhän tuo rivin ainoa kakkonen eli Jypi tuhoa rivin...

EDIT Seuraavana päivänä. Joo'o, Namikan taistelu yllätti Kyöstin ihan totaalisesti. Kyösti ei olisi uskonut, että Namika voisi Tampereella olla lähellä voittoa, kun se kotonaankin hävisi Pyrinnölle. Kaiken lisäksi tuomarit suosivat viime sekunneilla Pyrintöä, jonka pelaaja rikkoi todella rumasti namikalaista ilman suurempaa rangaistusta. Ilmeisesti Pyrintö halutaan saada mukaan taistelemaan runkosarjan voitosta tuomareiden avustuksella? Tai saattoihan kyseessä olla pelkästään tuomareiden tunarointi, Suomessahan koristuomareiden taso ei ole lähelläkään sitä, mitä se on esim. NBA:ssa. Mutta joka tapauksessa Kyöstin ennustus Pyrinnön murskavoitosta meni ihan bärsseelleen...

41TPS - JYP_ _ 2--1,92
49Pyrintö - Namika Lahti +151 _ _1,85--
63Lugano - Fribourg1 _ _2,10--
83Roma - Juventus1 _ _2,50--
Kokonaiskerroin: 18,64

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...