keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Hockeyallsvenskan.
Kyöstillä tuntuu osuvan tämä ruotsalaisten kakkonen sen verran hyvin, että kokeillaan taas sitä. Kyösti tuossa tuumaili, että tänään oikeastaan kumpi tahansa peli voisi päättyä vierasvoittoon, mutta valitaan lapulle Malmö 2.60, koska se on mukavassa voittovireessä. Molemmilla on varmasti motivaatio ihan kohdillaan, mutta koska voitolla Malmö siirtyisi suoran nousijan pallille, niin ehkä se antaa sille lisäpotkua. Djurgården pelaa itsensä jatkoajalle tosi usein, joten se ei tänäänkään yllättäisi.

Korisliiga.
Kokeillaan altavastaajaa eli Korikobria suurehkolla 10p tasoituksella. Pyrintö on toki toinen mestarisuosikeista, mutta ei sekään aina murskavoittoja ota. Kyösti ennustaa aika tasaista peliä, minkä Pyrintö kääntää lopussa edukseen. Kerrointa Korikobrille(+10) tulee se tuttu 1.85. Samanlainen pelinkulku on mahdollista myös Lahdessa, sillä Kyösti näkisi, että Namika voi johtaa alussa, mutta Bisons tulee lopussa ohi. On sitten kai makuasia, pelaako mieluummin Namikaa vai Korikobria tasoituksen kanssa--Kyösti valitsee viime mainitun.

Noiden kahden lisäksi voittajalta näyttää Leksands 2.25, mutta koska Ruotsin lätkän ylin taso ei ole oikein onnistunut Kyöstiltä, hän jättää sen väliin. Hän peesaa muualla vihjatun K-Vantaan 1.90 Veikkauksen hyvän kertoimen takia. Elikkäs keskiviikon tripla olisi K-Vantaa+Korikobrat(+10)+Malmö, jolle kerrointa siunaantuu 9.13. Päivän virallinen alikerroin on Marseillen 1.50, ja Kyösti suorastaan kieltää kaikkia betsaajia betsaamasta sitä et sillei hei!

EDIT KLO 21.15. No tämmöttistä tää taas on. K-Vantaa menee häviämään, mutta kummatkin korisvihjailut osuivat. Bärkkel, harmittaa, kun usko ei riittänyt Lahen Namikaan, vaan piti betsata sitä fakin Kvantaata. Mestis on ehdottomasti surkein sarja Kyöstille. Ei auta, vaikka peesaa muilta muka hyvän vihjeen, pieleen menee joka tapauksessa. Ainoa asia, mikä voi pelastaa päivän, on se, että City tekee palveluksen Poolille ja bebaraiskaa Spursin, kjäh kjäh.


KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...