lauantai 18. tammikuuta 2014

Kyösti ähisi ja puhisi aamukaffetta hörppiessään ja sai aikaan tuollaisen rivin klo 17 alkaviin peleihin. Veikkauksen kertoimet Forestille ja Borolle ovat pieniä, mutta kyllä ne tähän mummoriviin kelpaavat, koska joukkueet näyttävät aika todennäköisiltä voittajilta. Suomihoki ei Kyöstin bravuureihin kuulu, mutta sen verran tuli luettua otteluraportteja, että tänään voisivat betsausmielessä tulla kyseeseen Tappara, Jyp ja Pelsut, joista Kyöstin arvontakäsi poimii Tapparan ja Pelsut. Tappara oli surkea eilen, mutta uskotaan, että se parantaa tänään. Kalpa oli täysin munaton Pelsuja vastaan, vaikka laukoi paljon, eikä sille tänäänkään ole luvassa kuin kiusaajan rooli. Myös Jyp oli eilen paljon Lukkoa edellä, mutta se jää nyt varalle, koska onhan Lukolla pari ihan hyvää kotipeliä alla. Häämöttääkö Raumalla jatkoerä ja rankkilaukauskisa?

Muista iltapäiväkohteista kiinnostavat tällä hetkellä lähinnä Sunderland 2.85 ja Kouvot 3.35. Kouvot pelaa ihan tasaisia pelejä, vaikka yleensä häviääkin. Nyt voisi olla sen voiton aika, sillä Lappeenranta ei kuulu sarjan kovimpiin joukkueisiin, vaikka toki pieni suosikki onkin.  Kyösti duunaa jonkinmoisen iltarivinkin, kunhan ensin katsoo naisten ahhin. Siinä Kyösti scouttaa erityisesti Darya Domrachevan ammuntaa, että täriseekö Daryan liipasinsormi viimeisellä pystypaikalla vai ei...

  
27SaiPa - Tappara_ _ 2--2,18
39KalPa - Pelicans_ _ 2--2,55
86Nottingham - Blackburn1 _ _1,85--
90Middlesbrough - Charlton1 _ _1,75--
Kokonaiskerroin: 17,99

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...