Ulkona on käyty ja lähimetsässä otettu kuvia käävistä, jäkälistä ja sammalista. Arska paistoi mukavasta kulmasta pilvettömältä taivaalta, joten valaistus oli optimaalinen tai joku muu sivistyssana. Sisälläkin on oltu jo sen verran, että on todettu iltapäivän ensimmäisen rivin menneen oikein kunnolla vituralleen. FC Lahti romahti toisella jaksolla--varmaankin pelaajille kerrottiin, että Vepsu johtaa omaa peliään ja on ottamassa pronssimitalit, joten yritys lopahti siihen. Nyt ei Lahen osalta tällä kaudella ole enää muuta jännitettävää kuin se, voittaako Rafael maalipörssin. Viimeisessä pelissä tarvitsisi tehdä pari maalia, jotta olisi mitään mahdollisuuksia ohittää Väyrynen. Lazio oli pettymys, mutta syytetään siitä Kisua, kjäh kjäh. SKA Pietarin mahdollisen tappion Kyösti ottaa omalle kontolleen eli tililleen. Kahden erän jälkeen se on tappiolla 2-1. Vaan eipä tuolla niin väliä, koska rivi meni muutenkin pieleen jo Lazion myötä.
Joopa joo. Kyösti ei taida jaksaa tänään scoutata yankeefutista juuri ollenkaan, vaan keskittyy lähinnä seuraamaan, miten oma joukkue Dolphins pärjää. Sen minikerroin 1.23 kyllä ihmetyttää, mutta kaipa siltä odotetaan kotivoittoa hieman siipirikkoisia Billsejä vastaan. Tuosta vielä iltarivi vetämään ja sitten kohti muita vastoinkäymisiä.
| 73Wolfsburg - Köln | _ _ 2 | - | - | 2,25 |
| 88FC Augsburg - VfL Wolfsburg | 1 _ _ | 2,35 | - | - |
| 104Detroit - Cincinnati | 1 _ _ | 1,75 | - | - |
| 105Washington - Chicago | _ _ 2 | - | - | 1,95 |
| Kokonaiskerroin: 18,04 |