Siittä lähretähän, notta Tipexin Kisun vihjaamat Catania ja Getafe hoitavat hommelinsa. Sitten mukaan aivan arpomalla yksi sählykohde ja muutama lätkäkohde. Hockeyallsvenskanin Malmö 2.05 näyttäisi aika vahvalta kotonaan, joten ainakin tilastojen valossa Kyösti olisi valmis sitä vihjaamaan. Muita lätkähakuja Kyösti ei edes yritä perustella.
NFL:ssä on tarjolla yllättävän monta tasaista matsia. Jenkkivihjaajatkaan eivät ole oikein päässeet konsensukseen suosikeista, joten Kyösti nykäisee vain tappiotonta Chiefsiä, jonka Kyösti odottaa voittavan. Kyöstin lukemilla vihjepalstoilla on vihjattu myös Baltimorea, Cincinnatia, NY Giantsia, Seattlea ja Chicagoa. Mutta säästetään ne siihen mahdolliseen illan witutusriviin, jos iltapäivän sählyhaku ja Catania pettävät. W-riviin pääsee myös PSG, vaikka sen kerroin onkin alle homorajan kaksi. Serie A:n ja Espanjan iltapelejä Kyösti ei ole scoutannut, joten sieltä voi löytyä hyvää pelattavaa. Sen Kyösti toki tietää, että Milanin filmitähti Mario Balotelli ei pelaa, joten Milan yrittää kai nysvätä maalitonta tasapeliä, mutta eiköhän Juve taas nussi vaikka väkisin sen 1-0 voiton?
Parhaimmilta hauilta...ei siis haukikaloilta...tuntuvat ihan bärstuntumalta Catania, Getafe ja sitten molemmat Malmöt (sekä hoki että futis). Itse asiassa voisi jopa harkita Getafen yli maalin voittoa kertoimella 4.40, jos oikein ahneeksi rupeaa...
| 64Davos - Fribourg | 1 _ _ | 1,85 | - | - | |||||||||||||||||||||||||
| 65Malmö - Västerås | 1 _ _ | 2,05 | - | - | |||||||||||||||||||||||||
| 87Litvinov - Brno | _ _ 2 | - | - | 2,30 | |||||||||||||||||||||||||
| 92BK Häcken - Malmö FF | _ _ 2 | - | - | 2,10 | |||||||||||||||||||||||||
Kokonaiskerroin: 18,31
| |||||||||||||||||||||||||||||