lauantai 21. maaliskuuta 2020

Koronatauolla, lauantai 21.3. 
Joo'o, ottiatuota, aika tylsäähän tämä elämä on ollut, kun ei ole päässyt tuhlaamaan rahojaan vedonlyöntiin. Kyöstin elämähän on ollut jo entuudestaan aika sosiaalisesti rajoittunutta, joten ihmisten välttely ei ole tuottanut vaikeuksia, mutta kyllähän se alakuloisuutta lisää, kun ajattelee, miten pienyrittäjät yrittävät selvitä hengissä asiakkaiden ja tilausten kadottua kuin tuhka tuuleen. Politrukit ja virkamiehet tietysti aina saavat palkkansa, vaikkeivät mitään hyödyllistä tekisikään. Ei tässä vaikeassa tilanteessa nyt tietenkään kannata ruveta keikuttamaan venettä, vaan tukea hallitusta sen päätöksissä. Jälkipyykin aika on sitten syksymmällä.

Kyöstin mielestä THL ja hallitus ovat vitkutelleet ja vähätelleet koronaa liian pitkään. On hallituksessa muutama ministeri, joka näyttää olevan tilanteen tasalla, mutta pääministeri ei heihin kuulu. Pääministeri ja vasemmistoliiton ministerit eivät ilmeisesti vieläkään olisi julistaneet poikkeustilaa, elleivät presidentti ja muut puolueet olisi heitä painostaneet. Pääministeri on kyllä esiintynyt tiedotustilaisuuksissa erittäin jämäkästi ja hyvin, mutta lähinnähän hän on paperista lukenut mitä muut ovat siihen listanneet. THL:n toiminta suututtaa eniten. Vielä helmikuun lopussakaan se ei nähnyt, että korona voisi levitä Suomeenkin, saati aiheuttaa vakavan kriisin. Takki kääntyi nopeasti, mutta valehtelu jatkui. Suomi oli kuulemma hyvin varustautunut tulevaan kriisiin, vaikka sairaanhoitopiireistä oli tullut jo viikkojen ajan ihan toisenlaista viestiä. Tässä tulee käymään niin, että pandemia vaatii Suomessakin tuhansia kuolonuhreja. Yksikään poliitikko ei tietysti pölyn laskettua ota vastuuta huonoista päätöksistä, mutta sehän ei sinänsä ole mitään uutta.

Kyösti rupesi noudattamaan karanteenimaista elämäntapaa jo monta päivää ennen kuin hallitus ryhtyi jämeriin toimiin. Ei Kyösti oman terveytensä puolesta pelkää, mutta ei hän mitenkään mielellään sairaalaankaan makoilemaan lähtisi, varsinkaan koska muutkin tulevat tarvitsemaan petipaikkoja. Kyösti pysyttelee mahdollisuuksien mukaan omissa oloissaan, pitää huolta hygieniasta, eikä altista itseään turhaan mahdollisille tartunnankantajille. Hän ei tiedä, koska urheilu taas pärähtää käyntiin ja koska vedonlyöntilistat täyttyvät kohteista, mutta tuskin se ennen toukokuuta tapahtuu. Hän jo pari viikkoa sitten asennoitui siihen, että kahden kuukauden mittainen poikkeustila tästä väkisinkin tulee. Olisi hienoa, jos toukokuun lopussa päästäisiin pelaamaan Valioliigaa, mutta voi se venähtää kesäkuunkin puolelle. Olympialaiset on vieläkin tarkoitus pitää heinäkuusta alkaen, mutta se tuntuu kyllä aika utopistiselta ajatukselta. Kyöstillä on vähän semmottinen kutina bärsseessä, että olympialaisetkin siirtyvät.

Että silleen. Kohta pitää varmaan lähteä käymään Lidlissä hakemassa riisiä, säilykkeitä ja juomista. Ei Kyösti aio vetäistä koko pahvilavallista olutta, mutta jos nyt sikspäkillisen ottaisi saunan jälkeen. Kyösti tuskin tänne kirjoittelee kovin tiuhaan tahtiin, mutta kaipa sitä kerran kuussa voisi lähetellä elonmerkkejä, jos nimittäin on elossa, kjäh kjäh.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...