SITÄ JA TÄTÄ
-Kyösti naputtelee ajankulukseen sekalaisia ajatuksia, samalla bisseä tissutellen ja pesäpalloa katsellen. Ei hän yleensä pesäpalloa katso, mutta koska tänään sitä tulee köyhienkanavalta ilmaiseksi, niin hän päätti kokeilla. JIM:in kuvanlaatu on niin huono, ettei pesiksen katselu ole kovin antoisaa, koska paloja tulee, vaikka ukko näyttää selviävän kevyesti pesään ennen palloa. Ihmetyttää, miksei kameroita ole sijoitettu pesien lähelle tai yläpuolelle. Ehkäpä maksukanavalla on?
-Naisten MM-jalkkis siis loppui, joten edessä on siirtyminen miehisiin vedonlyöntikohteisiin. Varsinkin Yle hehkutti naisten jalkapalloa naurettavuuteen asti. Olihan kisoissa useita erittäin taitavia ja kovia naisia, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei parhaiden naisten peli ole lähelläkään parhaiden miesten tasoa. Tasokkaita maalivahteja, pääpelaajia ja laukojia oli näissä kisoissa kutakin ehkä alle puoli tusinaa. Miesten MM-kisoissa heitä on kymmeniä. Heteromies tietysti tykkää katsella hyvännäköisiä naisia, mutta valitettava totuus on, että jos miehet pelaisivat tämän tasoista jalkapalloa, katsomatta jäisi. Vaikka Ylen kommentaattorit ja selostajat väittivät, että nämä kisat jäävät historiaan taidokkaan jalkapallon takia, niin suurin osa katsojista taitaa muistaa nämä kisat lähinnä ailahtelevasta erotuomaroinnista sekä jenkkipelaajien sukeltelemisista ja poliittisista kannanotoista.
-Etelä-Amerikan mestaruus ratkaistiin, Afrikan mestaruus ratkaistaan kohta. Brasilia voitti, joka tyydytti myös Kyöstiä, koska Bobby Firmino on eräs Kyöstin suosikkipelaajista. Afrikan turneessa Salahin Egypti tipahti, joten Kyösti kannattaa Sadio Manén Senegalia. Muutenkin Kyösti on tykännyt enemmän Senegalista kuin Egyptistä, mutta ei siitä sen enempää.
-Euroopan seuratasolla Kyösti toivoo HJK:lle menestystä. Ei sen takia, että hän tykkäisi Klubista, vaan sen takia, että mitä pitemmälle Klubi Euroopassa pääsee, sitä enemmän se verottaa voimia kotimaan liigaa ajatellen. Kyösti toivoo, että joku muu, vaikkapa Ilves, voittaisi kotimaan mestaruuden. FC Lahdesta ei tänä vuonna taida olla edes kärkikuusikkoon.
-No voihan bärkkel. Kyöstin pesäpallo-overtupla koki perinteisen kohtalon: Kossun pelissä over toteutui, mutta Imatran pelissä tuli vain 14 juoksua, kun piti tulla 15. Onneksi on bisseä tuomaan lohdutusta.
-Loppuviikon vetolistat näyttävät siltä, että keskiviikkona saadaan ehkä pieni tripla kasaan, mutta torstainahan on UEL-matseja ihan sikamaisen paljon, joten ongelma tulee olemaan, että kuinka paljon niitä jaksaa scoutata. Varmaan tulee pari triplaa, ehkä isompikin rekka.
-Perjantaina ei taida olla pelattavaa. Miltähän se tuntuu, kun istuu ja kököttää kotikorsussa, eikä voi edes kiroilla pieleen menneitä patonkihakuja, kjäh kjäh? Kyösti ei ole vielä päättänyt, jaksaako hän enää ensi kaudella kiusata itseään perjantaisten Ligue 2 -kierrosten kanssa. Siitä sarjastahan ei ainakaan Kyöstin taidoilla rahaa tahkota. Täytyy joskus muutaman viikon päästä katsoa tämän blogin seuraajatilastoja--jos tätä ei kukaan lue, niin eipä Kyöstikään taida enää jaksaa tänne perjantain patonkivihjeitään naputella. Eihän niillä vihjeillä ole rahaa koskaan tullut, mutta kaipa niitä joku on lueskellut ihan viihteen vuoksi, kjäh kjäh.
-Nyt Kyösti rupeaa katsomaan yleisurheilua, vaikkei hänellä olekaan tietoa, ketä siellä urheilee. Röyh ja näkemiin.