Bärkkel, vaikka scouttaisi pää märkänä ja peräsuoli pitkällä, ei listalta löydy mitään namuhakuja, joita kehtaisi vihjata. Kyösti taitaa vetäistä yhden euron tuulipukurivin, jossa on neljä BTTS-hakua eli SJK:n, Djurgårdenin, Finn Harpsin ja Bohemiansin peleihin. Ruåttin Allsvenskan tulee kesätauolta, joten taas saa arvailla, missä kunnossa joukkueet ovat. Kalmar ei keväällä tehnyt vieraissa kovinkaan paljon maaleja, mutta nyt BTTS-kerroin näkyy siihen peliin olevan laskussa, mikä Kyöstin logiikalla tarkoittaa sitä, että kotijoukkueen lisäksi myös vierasjoukkue tekee maalin ainakin pelikansan mielestä, kjäh kjäh. Kyösti palailee sorvin ääreen varmaan huomenna tiistaina vähän parempien hakujen kanssa.
KYÖSTI LISÄÄ
Tarkempi tutkailu osoitti, ettei tiistaina ja keskiviikkona ole juuri muuta pelattavaa kuin naisten MM-välierät. Kyösti ei jaksa ruveta mitään tenniksiä scouttailemaan, koska se olisi pelkkää ajanhukkaa. Kyösti palaa sorvin ääreen vasta torstaina, jolloinka pelataan UEL-matseja, joista varmaan saa kasaan ainakin tuplan tai pari. Tuossa kuitenkin Kyöstin ajatuksen tiistain ja keskiviikon naisten MM-välieristä.
tiistai
ENG-USA X (3.45). USA on parantanut peliään turnauksen vanhetessa, joten pahasti näyttää siltä, että se tämänkin pelin ansaittu suosikki on. Kyösti toivoisi, että Englanti voittaisi, mutta sen pitäisi kyllä käyttää maalipaikat hyväkseen kovalla prosentilla. USA:akin voisi nykäistä, jos kerroin olisi reilusti yli kahden, mutta kokeillaan sen sijaan tasuria. Jos Englanti saa hyvän alun matsiin, niin kyllä se voi selvitä vaikka jatkoajalle asti.
HUTI Tulos 1-2. Tasuria oli tarjolla, mutta Englannin rankkari oli huono. Tekihän Englanti maalin, mutta se oli muutaman sentin turvin paitsiomaali. Englanti oli USA:n kovin vastustaja, joten ihme on, jos USA ei voita maailmanmestaruutta.
keskiviikko
HOL-SWE 2 (3.15). Tasuri saattaisi olla hyvä haku tähänkin matsiin, mutta kokeillaan Ruotsin suoraa voittoa. Tämä haku perustuu ihan siihen silminnäkijähavaintoon, että vaikka Hollanti pyörittää nätisti peliä, sen viimeistely on ihan perärööristä. Ruotsilla on todella hyvä maalivahti, jota ei helposti keskityspalloilla huijata, eikä Hollanti oikein syöttelemälläkään näy pääsevän maalipaikkoihin, ainakaan Italia-matsin perusteella.
HUTI Tulos 0-0 jatkoaika. Viihdyttävää peliä, mutta taas karmeasti helppoja virheitä ja harhasyöttöjä.
Kyösti toivoisi, että Englanti voittaisi maailmanmestaruuden, mutta jos nyt realisteja ollaan, niin USA-SWE on Kyöstin mielestä todennäköisin finaali.
EDIT to
Joo'o, eiköhän jo tässä vaiheessa voida julistaa, että USA voittaa loppuottelun ja Englanti pronssiottelun? Ei Hollannista tai Ruotsista ole haastamaan kahta parasta maata, jos vain motivaatio on kohdillaan. USA:n kerroin finaalissa taitaa olla lähellä yhtä, eikä Englanninkaan kerroin pronssimatsissa varmaan ole pelikelpoinen.