perjantai 10. toukokuuta 2019

Kyösti scouttaili aikansa kuluksi lauantain ja sunnuntain kohteita, kun ei muutakaan tekemistä keksinyt. Hän ei tiedä, minkälaisia rivejä syntyy, jos syntyy, mutta miettii niitä joskus myöhemmin.

LA
klo 21
Kierros on aika hankala, mutta voittajiksi voisi betsata Caen ja Nimes. Caen on ottanut 7p viimeisistä kolmesta pelistä laskematta maaliakaan, joten kun se vielä tarvitsee epätoivoisesti pisteitä säilyäkseen sarjassa, niin se tuntuu aika hyvältä haulta reilusti päälle kahden kertoimella. Caenin vastustaja Reims ei pisteitä tarvitse.

Nimeskään ei pisteitä tarvitse, mutta se on napsinut hyvin kotivoittoja, joten todella paljon maaleja omiin laskeva Monaco tulee olemaan vaikeuksissa. Nimes'in kerroin on 3.40, joka voisi kokeilla ainakin pienellä patilla. Monacolla on toki kova pistetarve juuri putoamisviivan päällä, mutta eivät sen otteet ole mitenkään vakuuttaneet, joten tässä voisi kokeilla josko Monaco taas häviäsi.
EDIT Jaahas, Caen ja Nimes voittivat. Kyöstikin alkaa osua, kun kausi loppuu, kjäh kjäh. 

SU
klo 17
Leicester-Chelsea 1 (2.30). Kyösti katsoisi, ettei Chelsealla ole kovin järisyttävää motivaatiota tähän peliin, koska UEL-finaalipaikka ja seuraavan kauden UCL-paikka ovat taskussa. Eden Hazardinkin ajatukset ovat jo varmaan tulevassa siirrossa Realiin, koska hän on pitänyt tiiviisti yhteyttä Zidanen kanssa.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...