Kyösti pelailee jonkun pienen tuulipukurivin, johon hän survaisee tuon jalkkistuplan. Siinä on Kyöstin mielestä kaksi myöhäisillan parasta BTTS-hakua. Islannin liigaa on hyvin vaikea scouttailla, koska ennakoita ei meinaa löytää mistään, mutta ainakin edellisten tulosten perusteella tämän illan matsissa pitäisi tulla aivan järkyttävä määrä maaleja. Ligue 2:n matsissa Lorientin voittokerroin on surkea, vaikka toki sillä motivaatiota pitäisi olla enemmän. Niort ei tehnyt maaliakaan kuudessa peräkkäisessä pelissä, mutta sen jälkeen verkot ovat heiluneet ja BTTS toteutunut kolme kertaa peräkkäin. Niortilla ei ole mitään panosta, joten toivoa sopii, ettei se kehtaa kotiyleisön edessä alistua ihan totaaliseen perseraiskaukseen, vaan tekee ainakin yhden maalin.
klo 21.45
Niort-Lorient BTTS yes (1.93)
Vikingur Reykjavik-FH BTTS yes (1.65)
=3.18
OSUMA
Tänäänhän myös luultavasti ratkeaa Valioliigan mestaruus, koska ensi viikonlopun päätöskierroksella sekä Cityn että Poolin odotetaan ottavan helpot voitot. City on tietenkin tänäänkin suuri suosikki, joten kyllä tässä Poolin fanilla on leuka jo valmiiksi rinnassa. City tulee luomaan runsaasti maalipaikkoja, mutta eihän sitä koskaan tiedä, johtavatko ne maaliin. Leicesterin kerroin on laskemassa, joten ainakin jotkut betsaajat tuntuvat uskovan yllätykseen. Kyllä tässä tarvittaisiin aika paljon onnea ja tuomarinkin apuja, jotta City ei voittaisi, mutta eipä se olisi ensimmäinen kerta, jos suosikki kolisuttaisi monta kertaa tolppia, mutta altavastaaja saisi onnenkantamoisella maalin tai pari. Kyösti olisi järkälemäisen onnellinen, jos peli päättyisi esim. 1-1, mutta eiköhän realistisempi lopputulos ole öbaut 3-1 tai 4-1. BTTS voisi olla ihan ok veto, mutta jätetään nyt väliin. Toivottavasti Cityn verkko heilahtaisi ensiksi, niin saataisiin jännittävä loppu.
EDIT
Bärkkel, City sai sen yhden maalin, jonka se tarvitsi. Oli kyllä hieno tykitys Kompanylta, pakko tunnustaa. Kyllä mestaruus nyt taisi mennä Manchesteriin. Nyyh.