Pöh,
Kyösti kävi keskiviikon vetolistoja läpi pää märkänä ja peräsuoli pitkällä, mutta ei löytänyt mitään pelattavaa. Onhan siellä tennistä, mutta jos miettii, että tennishaut ovat ihan täyttä lottoa, niin todennäköisyys kvartetin nasahtamiselle on aika pieni. Kyösti ei siis jaksa tuhlata siihen aikaansa.
Hockeyallsvenskanissa pelataan noususarjan viimeinen kierros. Kaksi suosikkia varmaan voittavat. Kolmas peli on suht merkityksetön, joten Kyösti ei käy arvailemaan sen voittajaa. Kyösti tunnustaa, että Oskarshamnin voitto sarjan finaalissa oli aikamoinen yllätys, koska se voitti AIK:n vieraissa kaksi kertaa. Näytti jo siltä, että Oskarin moposta olisi loppunut menovesi, mutta niin vain se pudotti suosikki AIK:n jatkosta. Kyöstihän ennusti, että SHL-karsintoihin pääsevät AIK ja Leksand, joten se arvaus meni jo pieleen. Saa nähdä, miten Leksandin käy.
Kyösti palailee sorvin ääreen joko torstaina tai perjantaina, vähän riippuen tarjonnasta. Jalkapallon EM-karsinnat eivät varsinaisesti sytytä, mutta kaipa niistä muutamia hakuja löytyy. Onhan perjantaina hätävarana mm. Espanjan kakkosdivaria, jos mitään muuta ei löydy.