perjantai 15. maaliskuuta 2019

Eilen Kyöstille kävi nolo moka, kun hän luuli, että UEL:ssä pelattaisiin 1. osaottelut, vaikka kyseessä olivatkin jo 2. osat. Heh, tekevälle sattuu, mutta harvemmin sitä sentään tulee unohdettua kokonainen pelikierros, kjäh kjäh. Tänään Kyösti ei taida jaksaa vedellä niitä tuttuja BTTS-tupliaan, koska ne ovat jääneet useimmiten yhtä maalia vajaaksi, vaan hän tekee muutamia yksittäisiä hakuja.

klo 21
Grenoble-Nancy 2 (3.35). Ensin teki mieli pelata yli 2.5 maalia, koska Nancy mättää maaleja nykyään oikein urakalla, mutta Kyösti pelaakin vierasvoittoa, koska Grenoblen peleissä harvemmin tulee yli 2.5 maalia. Nancy on juuri putoamisviivan yläpuolella, joten sillä pitäisi olla motivaatiota, kun taas Grenoble on aika lailla jumittunut keskikastiin, ilman toivoa noususta ja ilman pelkoa putoamisesta. Nancy on neljän voiton putkessa, toivottavasti kohta viiden.

Sochaux-Troyes 2 (2.50). Toista hakua Nancyn lisäksi oli aika vaikeata löytää, koska sarjan kärkipäänkin joukkueet ovat vieraskentillä hyvin tasapelihakuisia. Kokeillaan nyt kuitenkin Troyes'ta, joka ilmeisesti on ilmoittautunut mukaan nousukahinoihin.

Suosikeista karseimmat alikertoimet ovat Kyöstin mielestä Metzillä, Clermontilla ja Auxerrella, eikä niitä pitäisi pelata. Metzillä on kolme vierastasuria alla, eikä neljäs tasuri putkeen olisi yllätys.

EDIT klo 23
Doddiih, imekeehän mulukkuva, helevatin patonginheiluttajat... Kaikki sen jo tiesivätkin, mutta todetaan nyt itsekin, että Kyöstin Ligue 2 -betsaaminen on ihan karmeata räpellystä. Ei osu edes vahingossa. Alkaa olla mitta niin täysi tätä joka perjantaista kärsimysnäytelmää, että tuskin Kyösti enää ensi syksynä jaksaa kiusata itseään tällä tavalla. Bärkkel. 



KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...