TIISTAI
klo 19.55
Crvena Zvezda-Liverpool. Liverpoolilla on pakkovoiton paikka, mikäli se meinaa jatkaa lohkosta, koska lohkon heittopussille ei saisi menettää pisteitä. Vierasvoittohan tästä varmaan tulee, mutta ei Poolia kannata betsata mikroskooppisella kertoimella, eikä edes hakea isompaa tasoituskerrointa, koska voittomarginaaliksi voi ihan hyvin jäädä yksi maali. Kyösti ajatteli ehkä kokeilla korttien lukumäärää, koska odotettavissa on aika kuuma matsi. Liverpool jättää kotiin Xherdan Shaqirin, koska hän Kosovon albaanina ei ole kovin tykätty Serbiassa, eikä Jürgen Klopp halua serbialaisten jalkapallohuligaanien pilaavan ottelua. Jos Shaqiri olisi pelannut, niin aivan taatusti kortit olisivat heiluneet, luultavasti myös punaiset, mutta eiköhän niitä nytkin nähdä. Erotuomari on espanjalainen Antonio Mateu, joka on jaellut tuollaista 3-4 keltaista viime aikoina. Bookkerien mielestä kotijoukkue ottaa enemmän kortteja, mutta Kyösti lähestyy asiaa siltä kantilta, että kaikki paineet ovat Liverpoolin niskassa, joten jos ei maalia ala tulla, niin otteet voivat koventua. Liverpool yli 1.5 keltaista korttia tuntuu aika hyvältä haulta hieman alle kahden kertoimella. Napoli otti peräti neljä korttia pelatessaan samaisen vieraspelin.
klo 21.45
Gillingham-Blackpool BTTS yes (1.75)
Notts Co-Oldham BTTS yes (1.75)
=3.06
Kyösti ei varmaan jaksa UCL:n myöhäispelejä betsailla, vaan seuraa niitä ihan muuten vain. Myöhäistupla tulee Englannin ykösestä ja kakosesta. Gillinghamin peliin olisi voinut pelata overiakin, mutta vetäistään nyt molempiin matseihin BTTS, niin ehkä osuu paremmin.
EDIT klo 20.45
1. puoliaika pelattu ja Poolin tilanne näyttää tukalalta. Pool on tänä vuonna Euroopan vieraspeleissään tosi munaton. Kyösti odottaa pelolla, millainen selkäsauna tulee PSG:n vieraana. Kyllä tässä nyt vähän luukku auki ihmetellään, että mitenkäs saataisiin vastustajan verkko heilumaan.
Kyösti taitaa pitää keskiviikkona välipäivän, koska jalkkissarjoissa ei juuri pelejä ole, eikä UCL innosta. Torstaina jatketaan UEL:n vetämistä et sillei hei.
EDIT klo 22.00
Bärkkel. Melkoinen nysväys Poolilta. Nyt ei Kloppia kyllä ylistetä strategiasta eikä pelaajien peluuttamisesta. Putoaminen jatkopeleistä on nyt todellinen mahdollisuus. Täytyy toivoa, ettei Napoli tänään voittaisi, koska PSG:llä on helpompi loppuohjelma. Jos PSG tänään voittaisi, se tod.näk. karkaisi lohkovoittoon, jolloinka toinen jatkaja ratkeaisi viimeisessä matsissa Pool-Napoli.