perjantai 23. marraskuuta 2018

LAUANTAI
Kyösti varmaan itse pelailee pitempiä tuulipukurivejä, mutta hän listailee tuohon alle muutaman mielenkiintoisen perusprinsiipin.

klo 15.45
Lens-Grenoble 2 (3.60). Tähän ei kannata nykäistä kotivoittoa alle kahden kertoimella, vaan jos jotain nykäisee, niin ilman muuta vierasvoittoa. Lens on kolmen tappion putkessa, eikä puolustus enää toimi kuten alkusyksystä. Edellisessäkin pelissä Lensin verkko heilui neljä kertaa. Grenoble on voittanut viisi viimeistä matsia kuudesta. Lensin tappioputki tietysti päättyy jonain päivänä, ehkä jo tänään, mutta kertoimet määräävät, joten kyllä tähän kakkosta kehtaa survaista melkein neljän kertoimella.
EDIT Tulos 0-0 eli Kyösti oli puolittain oikeassa siinä, ettei ainakaan Lensia kannattanut nykäistä. 

klo 16.15
Timrå-Rögle 2 (2.13)/ yli 5.5 maalia (2.35). Timrå on tehnyt neljässä viimeisessä kotimatsissa 3, 4, 3 ja 3 = 13 maalia, joten Rögle saa pistää parastaan, jos meinaa jatkaa voittoputkeaan. Timrå myös laskee paljon maaleja, joten tuntuu siltä, että ehkäpä olisi parempi pelata tähän overia eikä Röglen voittoa tuolla kertoimella. Bärstuntuma on, että jos Röglestä saisi edes 2.50, niin ehkä silloin sitä voisi nykäistä vähän isommallakin panoksella? Näillä kertoimilla Kyösti taitaa pelata overia.
EDIT Tilanne 2. erässä on 4-2, joten over toteutui komeasti etuajassa. Rögle ei taida enää nousta voittoon.

klo 21.00
Ligue 1 -kierros näyttää aika kotivoittoiselta, mutta tasaiselta. Bordeaux on ainoa vierasjoukkue, jonka voisi olettaa voittavan. Ei sieltä mitään mahtisonniylikertoimia löytynyt, mutta valitaan nyt illan viralliseksi tuplaksi Nantes 2.05 + Reims 1.95 =3.99. Myös Strasbourg oli harkinnassa, mutta sillä näyttää olevan aika paljon poissaoloja, joten jääköön pois. Kyösti ei tuota tuplaa pelaa isolla, vaan survaisee sen johonkin rekkaan, koska eiköhän noista kahdesta hausta toinen pääty tasuriin, kjäh kjäh.
EDIT Reims voitti, Nantes jäi tasuriin. Kyöstin molemmat lauantairivit jäivät yhdestä maalista kiinni.

KYÖSTI LISÄÄ
Tuosta vielä iltapäiväksi pikkuinen viritelmä sisuksiin. Ei noihin hakuihin viitsi isoja summia sijoittaa, mutta pistetään nyt vaikka 2€, niin saadaan voittopotilla ostettua saunakaljat ja aamuksi pullo vissyvettä.

klo 16-17
Venezia-Brescia BTTS (1.75)
Timrå-Rögle yli 5.5 (2.35)
Hull-Nottingham BTTS (1.78)
Preston-Blackburn BTTS (1.78)
=13.03

EDIT Bärkkel. Rivi jäi Hullin maalista kiinni. Hull arvelutti etukäteen, mutta koska sen matsin BTTS-kerroin oli syöksymässä, Kyösti otti sen lapulle. Hieman kyrsii, että nasautus jäi yhdestä maalista kiinni, mutta kun survoo monta kohdetta lapulle, niin liika on liikaa. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...