keskiviikko 13. joulukuuta 2017

-Hockeyallsvenskan klo 20
Modo-AIK 1 (2.20). Kierroksella tulee todennäköisesti useita kotivoittoja, mutta ainoastaan Modon kerroin riittää peleihin. AIK on niin surkea vieraissa, että hieman ailahtelevankin Modon kotivoitto näyttää aika todennäköiseltä.

Suosikeista myös Vita Hästenia olisi voinut nykäistä, mutta Veikan 1.80 on kymmenyksen tai pari liian pieni kerroin. Muut suosikit eivät maistu.

-Valioliiga klo 22
West Ham-Arsenal 1. maali West Ham (2.70). Kyösti peesaa Tipexin Kisun vihjeen, koska perustelut olivat niin hyvät. Elikkä Länsikinkku lähtee hakemaan nopeaa maalia ja jos se onnistuu, sitten vain turvaamaan johtoa.

-Coupe de la Ligue klo 22.05
Täytyy mietiskellä näitä vielä illemmalla, mutta Kisu on vihjannut Montpellieriä ja Kyösti katseli Lilleä sillä silmällä. Montun kerroin olisi 2.80 ja Lillen 2.45. Vastustajat eli Lyon ja Nice ovat aika kovia, mutta Lyonilla on muita kiireitä, eikä Nice näytä yleensä panostavan liigacupeihin, joten voisi vetää samalla linjalla kuin Toulousenkin kanssa eli kokeilla isokertoimisia kotijoukkueita. Tällä hetkellä tuntuu, että Lille 2.45 lähtee jollekin lapulle, koska sen kerroin on laskusuunnassa.


KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...