perjantai 8. joulukuuta 2017

Eilinen meni kunnolla päin perärööriä, mutta muutenhan viimeisen reilun viikon teema on ollut se, että lähellä on ollut, mutta rahallisia nasautuksia ei ole tullut. Perjantai on kuitenkin jostain syystä ollut viime aikojen paras vedonlyöntipäivä, joten taas lähdetään positiivisin mielin nasauttelemaan et sillei hei. Kyösti tekee ensin pari hakua Ligue 2:sta ja Hockeyallsvenskanista. Jos intoa vielä riittää, hän tekee myös verryttelyrivin muista sarjoista.

Hockeyallsvenskan klo 20
-Södertälje-IK Pantern voittaja Södertälje (1.93). Molemmat ovat viime peleissä menneet jatkoajalle tosi usein, joten tähän peliin voisi pelata myös tasuria (3.80), mutta koska Södertäljen kerroin on laskussa, nykäistään ykköstä. Otetaan varmuuden vuoksi jatkoaikavarmistus mukaan.
-Västerviks-Karlskoga 1 (1.98). Västerviksillä on ihmeellisiä 3-4 ottelun voitto- ja tappioputkia, eikä se juuri mene jatkoajalle. Marraskuussa sillä oli ensin neljän ottelun tappioputki, sitten kolmen ottelun voittoputki ja kolmen ottelun tappioputki. Nyt se on taas kahden ottelun voittoputkessa, minkä lisäksi se on ollut kova kotona, joten Kyösti uskoo sen kotivoittoon.

Ligue 2 klo 21
-Auxerre-Chateauroux BTTS (1.90). BTTS on toteutunut viimeisissä viidessä Chatöröön vieraspelissä. Auxerren verkko on heilunut seitsemässä viime matsissa. Kyösti hieman ihmettelee Auxerren pientä kotikerrointa, mutta ei taida uskaltaa nykäistä Chatöröötä. Neljän vieraskerroin on kieltämättä kiihottava, mutta otetaan varman päälle ja nykäistään BTTS.
-Tours-Nancy BTTS (1.85). Nancyakin voisi betsata voittamaan, mutta 2.10 on ehkä kuitenkin aavistuksen liian pieni vieraskertoimeksi. Toursin verkko heiluu aika todennäköisesti ja Kyösti uskoo, että myös Nancyn verkko heilahtaa ainakin kerran.

Varsinkin suosikkien voittajakertoimet ovat aika huonoja, joten Kyöstin mielipide on se, että kannattaa joko pelailla isokertoimisia altavastaajia tai sitten jättää voittajan betsaamiset väliin. Paris FC 2.65 tuntuisi parhaalta haulta. Se häviää erittäin harvoin, joten Kyösti ei ymmärrä, miksi keskinkertaisesta vierasjoukkueesta Lensistä on tehty vierassuosikki. Parisin kotisaldo on 6-2-1 ja Lensin vierassaldo 1-2-6, eikä poissaolojakaan pitäisi suuremmin olla, joten Parisin kerroin tuntuu aika maistuvalta.

EDIT klo 22.30
Ligue 2 osui, Hockeyallsvenskan osui vain puoliksi. Vihjaamaton verryttelyrivi kusahti heti kättelyssä, koska Kyösti pelasi overia Lukon ja Ässien matsiin, kjäh kjäh. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...