perjantai 2. kesäkuuta 2017

Viime viikon loppupuolella osuivat hyvin Irlannin liigan overit, Ruotsin jalkapallo sekä täpärästi nasahtanut Ligue 1:n nousukarsinta, mutta kaikki muu menikin sitten aika lailla suoraan kohti perärööriä. Tehdään tällä kertaa niin, että scouttaillaan ensin Irlannin ja Ruotsin jalkkis--ja sitten jos intoa riittää, niin lisäksi jotain muuta. Perjantaiksi olisi tarkoitus tehdä pari hakua Ruotsista ja Irkuista ja lauantai-iltapäiväksi pari hakua Ruotsista, jonka jälkeen onkin aika käydä saunassa ja ruveta valmistautumaan viikonlopun ykköstapahtumaan eli UCL-finaaliin. Kyösti ei siihen otteluun varmaan hakuja tee, mutta toivoo todella kiihkeästi Juventuksen voittavan! Mutta ensin siis muutama haku perjantaille...

Klo 20
-Elfsborg-Häcken 2 (3.05)/ alle 2.5 maalia (2.40). Valinta kohdistuu vierasjoukkueeseen aika pitkälti jo Veikkauksen surkean kotikertoimen (2.00) takia. Muualla kotikerroin on noin 2.20, joten on ihan selvää, että kakkonen kiinnostaa enemmän. Elfsborg on pelannut aika ailahtelevasti, alla pari kotivoittoa häntäpään seuroista ja vierastasuri Göteborgista. Häcken laskee vieraissa todella vähän maaleja, saldon ollessa 2-3-0 (3-1). Tämän matsin ennakkoasetelmat ovat aika paljon samanlaiset kuin eilisen matsin Norrköping-AIK, eli runsasmaalista jalkkista pelaava kotijoukkue saa vieraakseen vähämaalisen ja harvoin häviävän joukkueen. Tasurinkin kerroin on aika hyvä 3.55, mutta kokeillaan nyt tuota Häckeniä, kun kerroin on kerran päälle kolmen. Myös underin kerroin on hämmästyttävän hyvä, kun ottaa huomioon, että Häckenin viidessä vieraspelissä on tehty yhteensä vain neljä maalia. Elfsborgia ei tuolla alikertoimella kannata pelailla, eikä varsinkaan sitten, jos kerroin laskee alle kahden. Tulosarvaus 0-1, 0-0, 1-1.
EDIT Pöh, tuli under, mutta valitettavasti väärä joukkue voitti 2-0.

Klo 21.45-22.00
-Derry-Galway BTTS (1.80)
-Shamrock-St.Patricks BTTS (1.88)
=3.38
EDIT Tupla nasahti mukavasti, mikä toi lohdutusta Häckenin aiheuttamaan pettymykseen. 

Tuo irkkutupla nyt on sellaista tyypillistä kyöstimäistä puuhastelua, mutta osuihan vastaava tupla viikkokin sitten, joten kokeillaan taas. Shamrockin ja St.Patsin BTTS oli selvin valinta, mutta toisen haun löytyminen tuotti enemmän vaivaa, koska moni irkkutiimi pelaa todella vähämaalista jalitsua. Kyösti päätyi pitkän ja hikisen sisäisen jaakobinpainin jälkeen Derryyn ja Galwayhin. Vaikka Derry on pelannut vieraissa kolme neljästä viimeisestä matsista ilman maalia, niin kotona sentään verkot ovat heiluneet useammin. Eiköhän tässä tuplassa pelin henki ole se, että Shamrock, St.Pats ja Derry maalaavat suurella todennäköisyydellä, mutta Galwayn maalia saadaan ehkä odotella aika pitkään.

LENTOPALLO
Bärkkel, koska jalkkikset ovat etupäässä myöhäispelejä, Kyösti vilkuili lentopallon Maailmanliigaa löytäen Veikan listalta yhden hyvän kertoimen elikkäs Kanada 2.25. Kerroin on muualla noin 2.15 ja tulossa rytisten alas, joten ainakin Kyöstille tuo Kanada kelpaa verryttelyriviin et sillei hei! Pelipaikka on Kyöstin käsityksen mukaan Novi Sad, Serbia, joten kummallakaan ei ole kotietua.

Klo 17.00
-Belgia-Kanada (lentopallo, Maailmanliiga) 2 (2.25)
EDIT Jee, Kanada voitti 3-2.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...