sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Kyöstiä riivaa taas se saaplarin läheltä-piti-kirous: laittoipa riviin sitten kuinka monta kohdetta tahansa, niin aina jää nasautus yhdestä kiinni. Eilen Kyösti teki viiden kohteen rekan, josta osui tietenkin neljä kohdetta. Sitä ennen osui neljästä kolme. Täytyy jatkaa pään hakkaamista seinään ja pysytellä rekkalinjalla, koska muutakaan Kyösti ei osaa. Kyösti tekee tänään pari riviä, mutta eipä hän viitsi ruveta baseballia vihjailemaan, koska hauista osuu noin puolet, millä ei voitolle päästä. Kyösti listaa tuohon alle mielestään parhaat skandinaaviset haut, minkä lisäksi hän jaarittelee muista peleistä.

Ruotsissa olisi klo 16-18 alkavissa matseissa aika monta kiinnostavaa kotijoukkuetta, joita voisi nykäistä: Team TG FF, Mjällby, Falkenberg, Öster, Sandvikens IF. Mjällbyn kerroin on nousussa, eikä sen vastustaja Ljungskile ole mikään huono vierasjoukkue, joten jääköön Mjällby pois lapulta. Sandvikens näytti hyvältä haulta, mutta tällä hetkellä sen kerroin on hurjassa nousussa, joten Kyösti ei uskalla siihen koskea, vaikka kertoimen nousun syy on epäselvä.

Klo 16.00
-Team TG FF-Vasalund 1 (2.20). Team TG FF on ihan hyvä kotijoukkue (2-1-1, maalit 6-5), eikä Vasalund ole tehnyt maaliakaan kesäkuun kolmessa matsissaan, joten ei tässä ainakaan vierasvoitto kovin todennäköiseltä näytä. Voi tulla maaliton nysväys, mutta kotikerroin on ihan ok, joten Kyösti kokeilee ykköstä.

Klo 18
-Falkenberg-Syrianska 1 (1.85). Sekä Falkenbergin että Österin kerroin on laskussa, joten on kai makuasia, kumman valitsee paremmaksi hauksi. Kyösti valitsee Falkenbergin, koska Syrianska on niin umpisurkea vierasjoukkue (0-2-4, maalit 5-10).

Klo 22.00
Kokeillaanpa overeita Brassien liigasta. Tuossa on pari hakua, joiden over-kertoimet ovat syöksymässä, joten mennnään lammaslauman mukana ja nykäistään niitä. Gremio ja Corinthians ovat kärkijoukkueita, jotka tekevät paljon ja laskevat vähän maaleja, mutta pelikansa tuntuu olevan sitä mieltä, että tänään tehdään maaleja eikä puolusteta.
-Gremio-Corinthians yli 2.5 (2.20)
-Sao Paulo-Fluminense yli 2.5 (1.90)

EDIT klo 19.40
Heh, tuomaroinnin taso Confederations Cupissa ei kyllä ole kovin korkea. Eilisessä Venäjän ja Meksikon matsissakin tuomari oli melko pihalla, näyttikin ihan joltain 19v pikkupojalta, kjäh kjäh. Pisteet hänelle kuitenkin siitä, että hän ei ainakaan suosinut isäntämaata, vaikka verenhimoiset katsojat loivat painetta. Venäjältä hän vei päivänselvän rankkarin, mikä olisi ollut karmaiseva teko, jos olisi pelattu MM-kisoissa. Kyöstin henkilökohtainen mielipide on, että olisi varmaan parempi, jos se tuomari jätettäisiin kotiin kasvamaan pariksi vuodeksi, eikä häntä otettaisi seuraaviin arvokisoihin puhaltelemaan.

Videotuomarointikin takkuilee jotenkin tosi oudosti. Ovatko videotuomarit jotain kadulta löydettyjä venäläisiä, jotka kittaavat votkaa ja polttavat mahorkkaa siinä tuomaroinnin ohella, sillä tässä Saksan ja Kamerunin pelissä ajettiin väärä kundi ulos videotuomaroinnin perusteella, kjäh kjäh! Kannattaisi varmaan unohtaa videotuomarointi ainakin pariksi vuodeksi, kun se ei näköjään toimi.


KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...