sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Ranskan jalkapallo on sujunut Kyöstiltä aika katastrofaaliseen tyyliin viime aikoina. Perjantaina Kyöstin kaksi over-hakua päättyivät kiikarilukemiin, mutta kierroksen kaikissa muissa matseissa tehtiin vähintään kaksi maalia. Kjäh kjäh, ei voi muuta sanoa. Lauantain voittajahaut Lorient ja Toulouse jäivät ilman voittoa. Kyösti kyllä odotti voittoa ainakin Lorientilta, joten ei mennyt niin kuin Strömsössä, tälläkään kertaa. Kyösti kuitenkin puolustautuu sillä, että myös Kyöstin jälkeen vihjeensä julkaissut Tipexin Kisu vihjasi samoja Lorientia ja Toulousea, joten vaikeata tuntuu olevan myös muilla kuin Kyöstillä.

Jos menivät Ligue 2:n overit päin perärööriä, niin MLB:n molemmat overit osuivat viime yrityksellä, joten Kyösti tekaisee iltarivin, johon hän yritti etsiä kaksi osuvinta baseball-overia. Eipä Kyösti jaksa baseballin ennakoita lukea, koska pelejä on niin tuhottoman paljon, vaan valitsee overinsa lähinnä katsomalla, mitkä joukkueet pelaavat paljon overeita ja mieluummin sekä tekevät että laskevat paljon juoksuja.

Penkkiurheilun kannalta Kyösti tietysti toivoisi, että Liverpool voittaisi, mutta ei sitä kyllä voi betsata, koska sen kerroin on taas ihan perärööristä. Melkeinpä voisi hupivetona nykäistä So'tonin tekemään 1. maali öbaut kolmen kertoimella. Poolin kevätteema on ollut se, että asiat pitää tehdä mahdollisimman vaikealla tavalla. Onneksi myös Arsu ja Manchesterin seurat ovat menettäneet paljon pisteitä, joten Pool, taaperruksestaan huolimatta, saattaa vielä ihan hyvin selvitä ensi vuoden UCL:ään. Auttaisi paljon, jos Arsu voittaisi tänään Manun, koska Arsun maaliero on selvästi huonompi kuin Poolin ja pisteissäkin se on yhden voiton verran jäljessä. Mourinho on uhannut harrastaa rotaatiota tänään, mutta Mourinho on sellainen satusetä, ettei hänen sanomisiaan kannata pitää totuutena, kjäh kjäh.

EDIT Bärkkel, Pool kompastui jälleen kerran So'toniin. Jo viisi matsia peräkkäin sitä vastaan ilman voittoa. So'tonista on tullut varsinainen kiusankappale Poolille. Se on rahastanut myymällä pelaajia Poolille, mutta eiväthän nämä pelaajat ole pelanneet yhtä hyvin Poolissa kuin pelasivat So'tonissa. Ei tämän päiväinen tasuri vielä tuhonnut Poolin mahdollisuuksia neljän parhaan joukkoon, mutta nyt sitten täytyy toivoa, ettei United voita tänään. Jännäksi menee, koska seuraavaksi on hankala vieraspeli Länsi Kinkkua vastaan. Kinkku on kovassa vedossa, voittihan se Tottenhamin viimeksi, joten Kyösti on melkeinpä varma siitä, että hän betsaa kotivoittoa siihen ensi sunnuntain matsiin. 

Klo 18.30
Jönköpings S-AFC Eskilstuna yli 2.5 (1.80)
Getafe-Cordoba yli 2.5 (2.03)
NY Mets-Marlins yli 8.5 (1.93)
TB Rays-Blue Jays yli 8.5 (1.95)
=13.75

-Jönköpingin kerroin Veikalla on hyvä 1.65, joten sitä olisi voinut nykäistä, mutta Kyösti arvaa, että se tippuu ihan kohta, joten Kyösti ennakoi ja vihjaa overia. Jönköping voittaa 3-0 tai 2-1 ainakin Kyöstin visiossa. Myös Djurgårdenin kerroin 2.18 on Veikalla tosi hyvä, mutta onhan se silti vieraskertoimeksi aika matala, kun vastassa on suht hyvä kotijoukkue.

-Espanjan kakkosdivarin maalivedot ovat olleet aikamoista arvontaa Kyöstille, mutta Getafen ja Kortonkipadan overin kerroin on syöksymässä, joten kokeillaan sitä. Yli kahden kerroin on ihan ok.

-MLB:ssä pelataan päiväpelejä, jotka alkavat kahdeksen jälkeen Suomen aikaa. Metsin ja Marlinsin over on selvä ykkösvalinta, mutta toinen over on sitten enempi makuasia. Toronto näkyy pelaavan vieraissa aika paljon overeita, joten kokeillaan sitä.

EDIT 
Voi hevosen fittu noitten jalkkisovereiden kanssa. Kuinkahan monta riviä niittenkin takia on kussut? Jönköpille ei kelvannut edes rankkarimaali. Bärkkel. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...