Nonniin, hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää! Kyösti jättää tänään jalkapallon kokonaan väliin, koska Veikkausliigasta on aika turha etsiä niitä overeita ja BTTS-hakuja. Kreikan liigassakin näkyvät pelaavan enimmäkseen 1-0 tuloksia, joten Kyösti pysyttelee tänään pesiksen puolella. Kyöstin menestyksellä ei tietysti olisi varaa naureskella muille, mutta kyllähän se kieltämättä herätti hieman huvittunutta hymähtelyä, kun Betsikingi hehkutti eilen Sotkamon Hiukan kentän kotikenttäetua (peli kuitenkin pelattiin Helsingissä, kjäh kjäh). Kyösti ei keksi kotikenttäetuja omasta päästään, vaan tuijottaa vain edellisiä tuloksia. Pieleen menee kuitenkin, mutta eipä tarvitse ainakaan jälkeen päin korjailla sanomisiaan, kjäh kjäh.
Klo 18.00
-Hyvinkää-Joensuu yli 14.5 (1.93). Joensuu läiskii ihan järjettömiä juoksumääriä, joten kyllä tässä vahva visio on siitä, että se tekee kaksinumeroisen määrän juoksuja tänäänkin. Veikkauksen kerroin on aika hyvä muihin verrattuna, joten kokeillaan overia. Heitetään arvauksena, että Tahko tekee 4-5 ja Joensuu 10-11 juoksua.
-Lapua-Oulu N yli 13.5 (1.70-->1.65). Oli pakko kokeilla tänään myös naisia, koska miesten puolella on vain yksi peli. Naisten puolellahan on se probleema, että siellä useat pelit ovat hyvin yksipuolisia suurten tasoerojen vuoksi. Tänäänkin näitä overeita pähkäillessä pitää ottaa huomioon se, että Oulu tuskin montaa juoksua tekee, joten luultavasti Lapuan pitää tehdä ainakin 11-12, joten over toteutuisi. Myös Pori tekee paljon juoksuja, mutta toisaalta Rauma pelaa erittäin vähäjuoksuisia pelejä, joten Kyösti voisi kuvitella, että Pori-Rauma kallistuu tänään underin puolelle. Jyväskylän matsin overin raja on vedetty niin korkealle (10.5 juoksua), että siinä pelissä tekisi melkein mieli kokeilla isolla kertoimella underia, koska Jyväskylä on aloittanut kauden hieman takellellen, eikä se automaattisesti vieraskentällä varmaankaan tehtaile juoksuja. Kyöstihän ei seuraa pesistä mitenkään intohimoisesti, joten on mielenkiintoista nähdä, miten visiot toteutuvat et sillei hei!
EDIT Ei tuota overia kannata enää pelata laskeneella kertoimella, ihan vain periaatteen vuoksi. Johonkinhan se raja on vedettävä, bärkkel soikoon. Tilalle vaikka Blue Jays-Reds yli 9.5 (1.80)
Pesistuplan kerroin = 3.28
KYÖSTI LISÄÄ
Bärkkel, no vedetään nyssitten vielä kerta kiellon päälle Veikkausliigan BTTS-tupla, koska Veikan kertoimet ovat varsin hyvät.
Ilves-PS Kemi BTTS (2.18)
JJK-Kups BTTS (1.90)
=4.14
EDIT klo 19.30
No mitä vattua? Muuten menee hyvin, mutta Joensuu on nollilla, vaikka on pelattu jo kuusi vuoroparia...
EDIT klo 21
Juu'uh, kyllä se niin on, että Veikka ja muut vetopuljut ovat nykyään niin hyvin perillä noista juoksumääristä, ettei ainakaan Kyösti pysty pelaamaan niitä voitollisesti. Vaikka puolet yrityksistä osuisi, niin tappiota tulee joka tapauksessa, koska Veikka ottaa oman siivunsa. Kyllähän Kyösti overeitaan pelailee tulevaisuudessakin, mutta on hyväksynyt sen tosiasian, että se on vain pelailua, eikä sillä pääse koskaan plussan puolelle.