perjantai 27. tammikuuta 2017

Perjantain ensimmäinen perussprinsiippi näyttäisi olevan se, että jalkapallosta Kyösti tekee vain pari hakua, nekin Ligue 2:sta. Jääkiekkoa on niin paljon, että hakuja voisi tehdä vaikka tusinan verran, mutta ehkäpä puolet siitä riittää. Kyösti aloittaa parilla jalkkishaulla ja listailee sitten lätkähakuja siihen lisäksi.

Jalkapallo klo 21.00-21.30
-Ligue 1:n Marseillen kerroin 1.73 on sen verran pieni, ettei se kelpaa, vaikka toki Marseille Kyöstinkin suosikki on. Bundesliigasta voisi heittää johonkin rekkaan Schalken 1.80 HUTI, koska Frankfurtilta näkyy puuttuvan pelikieltoa lusivan Hradeckyn lisäksi monta muutakin äijää. Hollannista Willem II 1.93 OSUI näyttää suunnilleen yhtä varmalta voittajalta kuin Schalke, mutta Kyöstihän ei tällä hetkellä juuri Hollantia ole seurannut, joten hän ei sitä suureen ääneen vihjaa. Tuossa ovat ne kaksi patonkihakua, jotka Kyösti survaisee johonkin riviinsä. Noista neljästä joukkueesta oikeastaan vain Niort hieman arveluttaa, koska se on jäänyt usein vieraissa ilman maaleja, mutta toisaalta se on ollut hyvä Toursia vastaan.
-Nimes-Strasbourg BTTS 1.85 OSUI
-Tours-Niort BTTS 1.95 HUTI

-Veikkauksen voittajakertoimet ovat jälleen niin perärööristä, ettei niitä kehtaa nykäistä, joten Kyösti nykäisee BTTS-hakuja.

Jääkiekko klo 18.00-20.45
SHL klo 20
-HV71-Leksand. HV71 tekee paljon maaleja kotonaan ja Leksandkin tekee usein yllättävän paljon maaleja vieraissa, joten Kyöstin mielestä ei tähän matsiin oikein voi muuta pelata kuin overia. Kyöstillä on sellainen visio, että HV71 tekee 3-4 ja Leksand 1-3 maalia, joten yli 5.5 maalia 2.30 kelpaa ainakin johonkin huumoririviin. HUTI

Hockeyallsvenskan klo 20
-Karlskoga-Mora 2 (2.50) /lopullinen voittaja Mora (2.00). Kärkikamppailu, jota Kyösti ei käy turhaan tekemään itselleen monimutkaiseksi, vaan betsaa jälleen kerran 11 ottelun voittoputkessa olevaa Moraa. 10 noista voitoista on tullut varsinaisella peliajalla, joten siinä mielessä näyttäisi olevan aika turhaa varmistella ja pelailla 12-kohteena, kun voi pelata 1X2-kohteena. Karlskoga on tulivoimainen joukkue, mutta ailahtelee paljon enemmän kuin Mora, joten jos tässä jompikumpi joukkue romahtaa, niin se on luultavasti Karlskoga. HUTI
-Timrå-Almtuna. Timrå on Kyöstin suosikki voittajaksi, mutta sen kerroin on aika kehno, joten tämä peli jäänee väliin. Saattaa tulla paljon maaleja, joten kannattaa seurata overin kertoimen liikettä.
-Vita Hästen -IK Pantern lopullinen voittaja IK Pantern (2.05). VH on neljän ottelun tappioputkessa ja Pantern on keskinäisissä peleissä voittanut sen peräti viisi kertaa putkeen vieraissa, joten ainakin historia puhuu vierasvoiton puolesta. HUTI

YHTEENVETO
-Kyösti pelaa jääkiekon puolelta voittajaksi Moran ja IK Panternin. SHL-over jää vielä tässä vaiheessa pöytälaatikkovedoksi, koska se on epävarmempi haku.
-Jalkapallon puolelta Kyösti on päättänyt tällä hetkellä pelata vain sen BTTS-tuplan, mutta jos muualla vihjataan esim. Schalkea tai Willemiä, niin eivätköhän ne johonkin rekkaan lähde mukaan.

LISÄYS klo18
Kyösti pelasi nuo neljä em. hakuansa pariin erilliseen riviin, joissa on myös muutama vihjaamaton lätkä-over + DEL:n Köln OSUI ja muualta peesattu Kärpät HUTI. Moran kerroin näkyi jostain syystä ensin laskeneen, sitten nousseen, mutta koska Kyösti oli jo survaissut rivinsä sisätiloihin, hän ei enää jaksanut ruveta selvittämään, mistä siksak-liike johtui. Ehkäpä maalivahti sairastui tms? Kyösti on nyt hieman väsynyt, joten hän vetäytyy peiton alle katselemaan kohta alkavaa korispeliä, eikä tee enää uusia rivejä. Huomenna pitää taas vetää pää märkänä ja peräsuoli pitkällä, joten lepo tulee tarpeeseen.

EDIT klo 22.30
Nojjoo, paremminkin olisi kenties voinut mennä, kjäh kjäh. Tänään niin moni haku meni päin peräsuolta, ettei riveillä ollut mitään toivoa nasahtaa. Suurin pettymys oli kaikkien ruotsalaishakujen kuseminen. Mora sentään pääsi jatkoajalle asti.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...