Kyösti saattaa mahdollisesti lisäillä muutaman haun iltapäivällä, jos hän palaa ajoissa reissultaan kotikorsun viileyteen, mutta hän aloittaa noilla alla olevilla perusprinsiipeillä. Kyösti peesasi Tipexin Kisulta QPR:n. Prestonin hän haki itse, koska sen kerroin on syöksymässä alas.
Klo 14.30
-Liverpool-Wolves(+1) 2 (3.70). Jos nyt totta puhutaan, mikään ei enää yllättäisi Liverpoolin kohdalla. Se on nyt kriisiseura, ihan karmeassa syöksykierteessä, eikä kova otteluruuhka tee asioita helpommaksi. Ensi viikon alussa olisi huipputärkeä liigamatsi Chelseaa vastaan, eikä sitä saisi ainakaan hävitä, joten Klopp yrittää tänään selvitä matsista mahdollisimman vähällä hiellä ja mieluiten ilman loukkaantumisia. Ehkei Pool tätä kehtaa hävitä, mutta ei olisi kovin suuri yllätys, jos Wolves selviäisi tasanumeroihin.
EDIT Tunti pelattu ja 0-2. Tästä näkyy tulevan kolmas kotitappio putkeen heikoille joukkueille. Kaikki vastustajat tuntuvat tietävän, että Pool kaatuu nykyään, kun parkkeeraa bussin oman maalin eteen ja tekee vastahyökkäyksillä tarvittavat maalit. Nyt tarttis pojan-Kloppin keksiä jotain ihan uutta, koska Pool pelaa todella ennalta arvattavaa futista, jolla ei pelejä voiteta.
Klo 17.00
-QPR-Burton 1 (2.00)
-Preston-Ipswich 1 (1.85)
-Färjestad-Karlskrona yli 4.5 (1.85). Tämä haku on varalle, jos tulee hinku tehdä joku pienen panoksen rekka. Karlskrona laskee usein vieraissa 3-4 maalia, joten jos itse avittaisi edes 1-2 maalilla, olisi over lähellä.
-Dinamo Riga-Avtomobilist yli 4.5 (2.13). Tämäkin on varahaku, eikä taida toteutua yhtä todennäköisesti kuin Färjen ja Karlskronan over, mutta koska Suomen Liiga on aika vaikea scoutattava Kyöstille, hän pelaa mieluummin KHL- kuin Liiga-overeita.
Klo 21.00
-Angers-Metz. Angersilla on surkea alikerroin 1.80, joka kannattaa unohtaa. Tekisi melkein mieli nykäistä aika hyvässä vireessä olevaa Metziä lähes viiden kertoimella, mutta sillä on aika ikäviä poissaoloja, eikä se muutenkaan ole tehnyt yhtään maalia kuuteen viime vieraspeliin, joten kyllä tämä peli haiskahtaa pahasti vähämaaliselta tasurilta. Tasurin kerroin on ihan ok 3.15.
-Lorient-Dijon. Tipexin Kisu vihjaa Lorientia, mutta sen kerroin on Veikalla vain 1.85, jotenka ei sitä kyllä kovin isolla patilla kehtaa pelailla. Lorientilta puuttuu ykköstykki Moukandjo, mikä on paha händicäppi.
-Nancy-Bordeaux. Nancy on ollut hyvässä vireessä, mutta Bordeaux tahkoaa niin paljon tasureita, ettei Kyösti uskalla tässä ykköstä nykäistä, koska Nancykin kärsii hyökkääjien poissaoloista. Tulisiko tässäkin vähämaalinen tasurinysväys?
-Rennes-Nantes. Tipexin Kisu vihjaa ykköstä, mutta Veikan kerroin 1.98 on alle sen maagisen homorajan eli kahden, joten Kyösti jättää tämänkin väliin. Kyösti ei itse asiassa ymmärrä, miksi Kisu juuri tähän peliin ykköstä vihjaa, koska Rennes on pelannut aika huonosti viime kotipelit, Nantes puolestaan on hyvässä vierasvireessä. Tullee vähän maaleja, ehkä 0-0 tai 1-0?
-Bastia-Caen. Hemmetti, taas yksi matsi, missä vierasjoukkue on huono vieraissa, mutta kotijoukkueelta puuttuu tärkein hyökkääjä. Ei tässä varmaan vierasvoittoa tule, mutta vähämaalisen tasurin riski on aika suuri.
Bärkkel, eipä Kyösti nyt millään saa Ligue 1:stä tehtyä kunnollisia hakuja. Probleema on se, että vaikka useimmat matsit näyttävätkin kotivoitoilta, niin monelta kotijoukkueelta puuttuvat tärkeimmät maalintekijät (esim. Bastialta Crivelli, Nancylta Ait Bennasser, Lorientilta Moukandjo, Angersilta Diedhiou). Yksi mahdollisuus olisi betsata joka matsiin tasapeliä, koska niitä luultavasti tulee enemmän kuin yksi tänään, mutta koska Kyösti ei oikein tasureista tykkää, hänen valintansa ykköstuplaksi on Lorient 1.85 + Bastia 2.35 = 4.34. Lorientin kerroin on Veikalla matala, mutta se on keinonurmellaan iltapelien todennäköisin kotivoittaja. Bastian kerroin sen sijaan on Veikalla varsin hyvä.
LISÄYS klo 14.45
SHL-overin kerroin nousee, mutta koska Kyösti ei löydä siihen syytä, hän pelaa sitä. Tuossa on Kyöstin lopullinen iltapäivärevitys. Venäläisover vaihtui lahtelaisoveriin, koska Pelsun maaliin luistelee Jere Myllyniemi, johon luotto ei ole ihan yhtä kova kuin Janne Juvoseen.
Pelicans-Jukurit yli 4.5 (2.08)
Färjestad-Karlskrona yli 4.5 (2.03)
QPR 2.00
Preston 1.85
=15.62
EDIT klo 17.30
Jaahas, Onnetar päätti taas pyllistää Kyöstille heti rivien alettua: sekä QPR että Preston tappiolla heti kättelyssä. Färje ja Karlskrona mättävät maaleja apinan raivolla, mutta Lahdessa eivät verkot meinaa heilua. Dinamo Riga on tehnyt jo pari börsää, joten taisi olla virhe vaihtaa KHL-matsi Liiga-matsiin? Mutta rivihän näyttää menevän päin perärööriä muutenkin, joten tänään ei ollut hyvä vetopäivä.
Kyöstin iltarivi on tuossa alla. Hockeyallsvenskanin over näyttää ihan hyvältä haulta, mutta mielessä kyllä oli, että josko sittenkin olisi pitänyt sen tilalle heittää Växjön voitto?
Lazio-Chievo yli 2.5
Björklöven-Oskarshamn yli 5.5
Lorient
Bastia
Kerrointa tuloo 14.56. Rivihän on ihan pelkkä uhkapelirivi, joka ei ole tarkoitettu tosibetsaajille, vaan tuulipukupelaajille. Kyösti on tietoinen siitä, että Laziolta puuttuu ykköstykki Immobile, mutta kun ei sieltä oikein muitakaan hakuja löytynyt (paitsi se Växjö), niin Kyösti pelasi overia toivoen, että Lazio saa nussittua pari ja Chievo vaikka vahingossa sen yhden, kjäh kjäh.