Olipa turhauttava viikonloppu. Ensin piti vääntää pää märkänä ja peräsuoli pitkällä kasaan rivejä täysin surkeista raaka-aineista ja sitten katsella voimattomana vitutuskäyrän noustessa kohti kattoa, kuinka joka ikinen rivi kusee. Maanantainkaan vetolista ei suuria lupaa, mutta aloitetaan noilla kahdella haulla.
Klo 20
Brage-Västerås 1 ( 1.95 )
Latvia-Unkari 2 (1.90)
=3.70
Bragella on hyvä kerroin, joka taatusti laskee ennen iltaa, joten se on Kyöstin ykköshaku. Unkari tuntuu nykyisillä kertoimilla parhaalta MM-karsintahaulta. Kyösti varmaan survaisee riviinsä vielä kolmannenkin kohteen, jos joku muu vihjaa hyvää lätkä- tai salibandyhakua. Harkinnassa oli, että pitäisikö nykäistä MM-karsinnoista Färsaaria(+2) kertoimella 2.45, mutta ei taida munaa riittää siihen. Färsaaret on pitänyt maalinsa puhtaana kahdessa pelissä aika heikkoja vastustajia vastaan, mutta nyt tulee vieraaksi Portugali, joka hyvän päivän tullen pystyy tekemään useamman maalin. Vähän sellainen visio olisi, että Färsaaret ei saa tehtyä maalia, mutta Portugali tekee sen yhden ja sitten lopussa ehkä vielä toisenkin.
EDIT klo 21
Pöh, Bragella on vaikeuksia, joten rivi taitaa kusahtaa jo kättelyssä. Kyöstihän peesasi erään toisen vihjaajan Ruotsi U21:n, koska ei itse löytänyt kolmatta hakua. Joo, aika vaikeatahan tällainen betsaaminen on, kun kertoimet sahaavat eestaas, eikä tutuista sarjoista ole tarjolla kohteita. Loppuviikosta pitäisi helpottaa.