Näyttää siltä, ettei listalta löydy erityisen hyviä ylikertoimia, joten Kyöstikin tyytyy vain naputtamaan muutaman jonninjoutavan perusprinsiipin. Nuo haut ovat lähinnä ajankuluksi tehty.
Klo 18.30
-FC Lahti-IFK M BTTS (1.90). Tällä pelillä ei ole FC Lahdelle juurikaan merkitystä, koska sarjapaikka on varmistettu, eikä mitaleille ole mahdollisuuksia. Sen sijaan tämä on Rafaelin komean uran viimeinen kotiottelu FC Lahden paidassa, joten varmaan tunteet ovat pinnassa. Saattaa olla, että loppuvihellyksen jälkeen isot miehet vollottavat kentällä kuin pikkulapset. Haikeaa oloa voi pelin jälkeen mennä parantelemaan VIP-tiloihin, missä tarjoillaan paikallisen pienpanimon Rafael-olutta. Vierasjoukkue MIFK:illehän pelissä riittää panosta vaikka muille jakaa, koska se taistelee mestaruudesta. Mestaruustaistelu on todella mielenkiintoinen tänä vuonna, koska kärkikaksikko MIFK ja HJK ovat kompastelleet loppumetreillä. Kyöstin toiveunissa HJK ei tänään voita, eikä MIFK häviä, joten saaristohurrit säilyttäisivät vielä hyvät mestaruusmahdollisuudet, vaikka SJK nousisikin tasapisteisiin. SJK pelaa viimeisellä kierroksella vieraissa Klubia vastaan, eikä Klubi taatusti anna pisteitä helpolla. Kyöstin tulosarvaus tähän peliin on 1-2, 1-1. Jos Lahti saa rankkipotkun, niin toivottavasti Rafaelin annetaan vetää, koska hänellä on tällä hetkellä 99 liigamaalia Lahden riveissä, ja olisihan liigaura mukava lopettaa tasan sataan. Rafaelin ura saattaa jatkua alemmalla sarjatasolla, koska mies haluaisi pelata, mutta FC Lahti ei hänelle uutta sopimusta tarjonnut. Toivottavasti hän nyt pääsee tänään edes avaukseen, koska se olisi ihan silkkaa vittuilua, jos hänet päästettäisiin kentälle vasta vähän ennen loppua. Vieläkin kyrsii se, miten Rafael Benitez hoiti Sami Hyypiän jäähyväisottelun Anfieldilla laskemalla hänet vaihdosta kentälle vain muutama minuutti ennen loppua. Bärkkeleen Benitez...
-HIFK-Kups BTTS (2.05). HIFK:in pitäisi voittaa tämä peli, koska putoamiskarsintataistelussa Inter saattaa hyvinkin saada 6p jäljellä olevista peleistä Ropsia ja PK-35:sta vastaan. HIFK matkustaa viimeiseen matsiin Rovaniemelle, mistä vierasvoitto ei tule helpolla. Kyösti pitää aika varmana sitä, että HIFK tänään tekee vähintään 1-2 maalia. Kups näkyy tekevän maalin suunnilleen joka toisessa vieraspelissä, joten ei sen maali nyt mitenkään mahdottomalta tänäänkään näytä, sehän saa pelata melko lailla ilman paineita. Visio olisi sellainen, että peli päättyy noin 3-1 tai 2-1. Interin maaliero on 10 pykälää huonompi kuin HIFK:in, joten HIFK säilyy liigassa, jos se voittaa tänään ja ottaa tasuripisteen Ropsilta. Tähän voisi oikeastaan pelata myös yli 2.5 maalia siltä varalta, että HIFK voittaa 3-0, mutta Kyösti nyt valitsi tämän ratkaisun.
-Muista matseista sen verran, että Kyösti luultavasti pelaa Hammarbytä, jos sen kerroin nousee esim. 2.65 --> 2.80. Hammarby-Djurgården on kuuma derby, vaikka kummatkaan eivät taistele mestaruudesta tai putoamista vastaan. Hammarby on hallinnut viime vuosina, eikä Kyösti näe mitään syytä pelata Eläintarhaa vierassuosikkina, vaikka toki se on viime aikoina tehnyt todella paljon maaleja.
EDIT klo 20.30
Jopas jotakin, Hifkille ei maistunut maalinteko, mikä tuli yllätyksenä varmaan monelle muullekin kuin Kyöstille. Se on sitten pakkovoiton paikka viimeisellä kierroksella Ropsin vieraana, tai muuten karsinnat kutsuvat. Kyllä kai Inter sentään voittaa kotonaan PK-35:n?
Kyösti lopulta päätyi pelaamaan nuo kolme yllä olevaa hakua samaan riviin eli vituralleen meni. Ilta voi pelastu ainoastaan, jos Pool voittaa Unitedin. Tappio olisi katastrofi, mutta kaipa tasuriinkin pitäisi olla jotenkuten tyytyväinen, koska onhan United nimekäs porukka. Huhhuh, ihan rupeaa jo puskemaan hikeä, kun vain ajatteleekin illan matsia...