tiistai 14. kesäkuuta 2016

Saaplari kun nämä EM-kisat tekevät elämisen vaikeaksi. Viime viikonloppuna ei edes pystynyt ottamaan napanderia, koska joka päivälle oli mielenkiintoisia pelejä. Kyösti vilkuili kisaohjelmaa ja pitkän, hikisen jaakobinpainin jälkeen tuli siihen tulokseen, että ensi perjantaina hän sihauttaa iloisesti auki muutaman Nobelanerin. Illansuussa on ITA-SWE, jonka Kyösti aikoo katsoa, mutta myöhemmin tulevat CZE-CRO ja SPA-TUR voi jättää väliin ja katsoa parhaat palat vasta seuraavana päivänä. Tuossa loppuviikon pelistrategia:

-TI: pesäpalloa ja jalkapalloa -- yksi rivi saattaa syntyä, muttei yhtään enempää

-KE-TO: jalkapalloa, pesäpalloa ja baseballia -- eiköhän niistä jotain synny

-PE: pelilista on niin köyhä, että Kyösti pitänee välipäivän ja tissuttelee koko illan bisseä

-LA-SU: molempina päivinä jalkapalloa ja runsaasti baseballia, joista saa mukavasti 1-2 riviä

Ensi viikon maanantainahan on sitten huippujännittävät ratkaisupelit RUS-WAL & SVK-ENG, joita pitää tuijottaa totta kai livenä. Kyösti olettaa, ettei Englanti ylihuomenna ainakaan häviä Walesille, joten maanantaina sitten Englannin jatkoonpääsy taitaa olla ihan omissa käsissä, tai siis jaloissa. Englannin tippuminen olisi totta kai pettymys, vaikkei se kisojen parasta peliä olekaan esittänyt. Kyösti ei Espanjan ensimmäistä matsia ehtinyt katsoa, joten hän ei vielä osaa sanoa siitä mitään, mutta Italia oli aika hyvä Belgiaa vastaan, ja Saksa tietenkin petraa koko ajan. Ranska ei mitenkään loistavasti pelannut, vaikka Payet'n voittomaali komea olikin. Jos Englanti tippuu, niin ehkäpä Kyösti sitten kuitenkin rupeaa kannattamaan Ranskaa. Jossain vaiheessa olisi kiva nähdä matsi FRA-GER. Jos pitäisi valita joukkue, jonka Kyösti ei toivo jatkavan lohkosta, se on Venäjä. Ei Kyöstillä mitään itse pelaajia vastaan ole, mutta mitä nopeammin Venäjän kisat loppuvat, sitä nopeammin väkivaltaiset venäläiskannattajat häipyvät kotimaahansa. Ovathan brititkin ällöttäviä sikailijoita, mutta eivät he sentään tule aseistautuneina peleihin vain tappelu mielessään, vaikka suomalaisilla keskustelupalstoilla kirjoittelevat Putinin-trollit niin väittävätkin, kjäh kjäh.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...