maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kyöstillä ei oikeastaan ole maanantaiksi mitään vihjattavaa. EM-hakujen huono saldo sai jatkoa eilen, kun Puola tuhosi Kyöstin rivin tekemällä vain yhden maalin. Muut iltahauthan osuivat kivasti. Eipä Kyösti osaa tämänkään illan peleistä sanoa mitään varmaa. Tasureiltahan nuo molemmat euromatsit näyttävät etukäteen. Tällä hetkellä tosin Ruotsin ja Belgian kertoimet ovat laskussa. Veikkauksen kertoimet em. joukkueille 2.30 ja 2.40 ovat vertailussa ihan hyvää tasoa.

Lohko E näyttää siltä, että Belgia ja Italia siitä varmaan menevät jatkoon. Ruotsi ja Irlanti yrittävät sitten pyristellä ja kerätä mahdollisimman paljon lohdutuspisteitä ja ehkä selviytyä lohkon kolmosena pudotuspeleihin. Belgialle ja Italialle tasuri olisi varmaan ihan ok tulos tänään, koska niiden odotetaan voittavan myöhemmät pelinsä. Kyöstin pohdinnoissa Irlanti-Ruotsi sen sijaan saattaisi olla avoimempi peli, koska tasuri ei oikein riitä kummallekaan jatkopaikkaan. Kyösti lähtee siitä, että Zlatan tekee maalin tai järjestää muille sen verran tekopaikkoja, että irkkujen verkko heiluu ainakin kerran. eipä Ruotsinkaan puolustus ole mitenkään betonia ollut, joten hieman riskillä valitaan lapulle kohde "molemmat tekevät maalin".  Belgian ja Italian matsissa saattavat maalit olla tiukassa, tosin onhan Vincent Kompany poissa Belgialta, mikä syö sen puolustuksen uskottavuutta. Hyökkäyshän Belgialla on huipputasoa, mutta niin on Italian puolustuskin. Jooei Kyösti osaa ottaa kantaa tuohon myöhäispeliin.

Tässä ihan huumorilla kasattu rivintynkä parempia pelipäiviä odotellessa. Muistutuksena vielä, että Kyöstin tennishaut ovat perinteisesti menneet aivan karmealla tavalla päin perärööriä, joten niihin totta kai kannattaa suhtautua erittäin suurella epäluulolla.

Klo 18.30
Klubi04-Kiffen 2 (3.20)
F.Lopez-Cilic 1 (2.08)
Irlanti-Ruotsi molemmat tekevät maalin KYLLÄ (2.03)
=13.51

PS. Kyösti otti tuon riskihaku Kiffenin lapulle ihan sen takia, että muuten olisi pitänyt ottaa kolme pienikertoimista tennishakua. Veikkauksen kerroin 3.20 Kiffenille on huippukerroin, mutta täytyy muistaa, että useinhan Veikka on ollut näissä asioissa paremmin jyvällä kuin muut bookkerit.

EDIT klo 22
Tällä kertaa EM-futis sujui niin kuin Kyösti ennusti, mutta suomifutis tuhosi rivin. Tennis siirtyi näköjänsä huomiselle. Tiistaina on onneksi sen verran pesistä ja futista, ettei tarvitse tuhlata aikaansa tuon hemmetin tenniksen kanssa. EM-matsit eivät ehkä ole ihan yhtä mielenkiintoisia kuin nämä maanantain matsit, mutta kaipa niistä yhden tai kaksi hakua saa revittyä, jotta se parin euron pieni pitkävetorivi syntyy. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...