perjantai 1. tammikuuta 2016

Lauantai näyttää melko selväpiirteiseltä, koska illalla ei ole Ligue 1:stä eikä NLA:ssakaan ole kiinnostavia pelejä. Tarvitsee tehdä oikeastaan vain yksi rivi iltapäivän futiksista ja jääkiekoista, korkata ensimmäinen Nobelaner niitä jännittäessä, ja sitten illalla keskittyä Suomen ja Kanadan U20-matsiin. Kyöstihän ei mikään intohimoinen jääkiekkomies ole, mutta kyllähän noita pikkupoikien pelejä on kiva katsella, koska niissä mennään eikä meinata. Kyösti katseli pari erää Suomen ja Tsekin matsista, eikä siinä ainakaan maalipaikoista ollut pulaa, joten varmaan seuraavassakin pelissä joko verkko heiluu tai sitten veskarit pysyvät kiireisinä alusta loppuun. Kertoimia ei ole vielä tullut, mutta jos Kanadasta tehdään altavastaaja, niin varmaan Kyösti sitä nykäisee. Kyösti ei ole katsellut Kanadan pelejä kuin muutaman minuutin, mutta jos Tsekki tekee neljä maalia Suomea vastaan, vaikka Suomi painosti pitkiä jaksoja, niin luultavasti myös Kanada rankaisee Suomea aika kovalla prosentilla. Jäämme odottamaan kertoimien ilmestymistä.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...