Kyösti vääntää tänään kasaan vaikka väkisin kolme pienen panostuksen riviä, jotka hän julkaisee klo 15.30 mennessä. Eilen kolmen rivin kohteista osui puolet, joten ei ollut juurikaan toivoa, että osumat olisivat sattuneet samaan riviin. Kyösti kuitenkin aloittaa päivänsä vilkaisemalla Ligue 1 -tarjontaa.
Klo 15
St.Etienne-Bastia. ASSE:lla on äänekäs kotiyleisö, eikä se kotona hevillä häviäkään. Bastia on kuitenkin ollut aika hyvässä vireessä, joten Kyöstin mielestä Veikkauksen 1.60 ASSE:lle on paha alikerroin. Tämä on ASSE:lle jo neljäs peli noin kymmenen päivän sisään, koska se pelasi pari kertaa moldovalaisjoukkuetta vastaan UEL:ssa, joten hyvin levännyt Bastia saattaa hyvinkin ottaa tänään ainakin pisteen. Molemmilla on poissaoloja. Bastian paha poika Brandao, joka vielä pari vuotta sitten pelasi ASSE:n riveissä, on jälleen pelikiellossa, joten hänen ei tarvitse kohdata entistä joukkuettaan. Tulosarvaus 1-1.
EDIT 2-1 FT. Tasoitusta oli aika toivotonta saada kahden mielen lennettyä ulos. Nihkeä voitto ASSE:lle oli kaiketi aika odotettu tulos.
Klo 18
Bordeaux-Nantes. Veikkauksen kertoimilla Nantes 4.40 maistuu ilman muuta paremmalta kuin Bordeaux 1.95. Itse asiassa tuo 4.40 on niin hyvä kerroin, että Kyösti betsaa sitä hetikohta, ennen kuin se laskee. Nantes on pelannut kolme ottelua liigassa saldolla 2-1-0 ja maalierolla 2-0, joten sen puolustus on ollut vireessä. Tulosarvaus 0-0, 0-1, 1-1.
Klo 22
Monaco-PSG. Aika vaikeatahan tässä on vastustaa PSG:tä, vaikka Zlatan ja pari muuta pelaajaa ovatkin pois. PSG ei nykyään juuri maaleja laske, joten tulosarvaus on 0-1, 0-2, 0-0. Veikkauksen kerroin 1.88 PSG:lle on kuitenkin sen verran pieni, ettei Kyösti viitsi sitä betsata. Jos kerroin alkaisi kakkosella, niin ehkä sitten (EDIT Zlatan on mukana PSG:n Monacoon matkanneessa joukkueessa)
Kyöstin sunnuntaivihje:
Nantes 4.40 (Veikkaus)
-------------------------------------------------------------------------------------------
Kyöstin tuulipukurivit:
Klo 17
Barys Astana (lopullinen voittaja) 1.75
Bröndby 2.35
Nantes 4.40
=18.09
-Klo 17 alkavissa kohteissa on muutama tosi iso ja kiinnostava kerroin, kuten esim. KHL:n Amur 8.80 ja Superettanin Mjällby 4.00, mutta Kyösti valitsee mukaan Tanskan Bröndbyn, koska kaipa se on varmempi osuma, ja sitä paitsi sen kerroin on laskemassa. Kolmanneksi pyöräksi KHL:stä Barys.
EDIT Mjällby voitti, joten Kyösti teki väärän valinnan, kun ei pelannut sitä vaan jotain muuta.
Klo 18.30
Ilves(+1) 2.10
Sheffield-Jyp <5.5 maalia 2.20
Fjölnir 2.18
KR Reykjavik 1.80
=18.12
-HJK varmaan parantaa otteitaan nyt, kun se on tippunut Euroopasta, mutta Kyösti kokeilee silti pelata sitä vastaan, koska Ilves on ollut kaikille vaikea vastus Tampesterissä. Ihan ei ole munaa pelata suoraa Ilveksen voittoa kertoimella 5.10.
-Elfsborg(-1) 1.93 on ehkä paras ruotsalaishaku tänään, mutta Kyösti jättää sen varalle, koska ei tykkää näistä tasoitusvedoista, joissa suosikin pitäisi voittaa parilla maalilla.
-KäPaa on vihjattu muualla, mutta Kyösti jättää sen väliin, koska Veikkauksen 2.95 on surkea kerroin. Muuallehan sitä ehkä kannattaa pelata melkein neljän kertoimella.
(Kyösti päätti, ettei tässä vaiheessa jaksa scoutata iltapelejä, vaan tekee sitten tarpeen mukaan uuden rivin, jos nämä kaksi kusevat...)