perjantai 21. elokuuta 2015

Kyösti scouttailee Ligue 2:sta tarkemmin illemmalla ja mahdollisesti postailee muutaman lisähaun tänne klo 19-20, mutta tuttuun tapaan tuossa on perjantain perinteinen verryttelyrivi, jossa on pari alkuillan kohdetta + pari melko todennäköiseltä vaikuttavaa iltahakua. Jos rivi kusee jo kättelyssä, niin sitten tehdään uusi rivi illaksi. Ligue 2:sta kiinnostavat tällä hetkellä lähinnä Metz 2.60 ja Evian 2.03, mutta Kyösti ei tuota Metziä vielä tähän verryttelyriviin pelaa, koska epäilee, että sen kerroin saattaa liikkua ennen iltaa. Evian sen sijaan kelpaa, koska sillä on ihan hyviä tuloksia aika kovia vastustajia vastaan, eikä vieraaksi saapuva Niort ole esittänyt mitään ihmeellistä. Tours on tahkonnut aivan sikana tasureita, mikä voi tänäänkin olla luvassa, mutta kokeillaan nyt sen voittoa, koska ei Auxerrekaan mitenkään loistokuntoiselta vaikuta. Brest 1.70 ja Sochaux 1.78 ovat Kyöstin mielestä alikertoimia, joten ne jäävät tänään luultavasti kokonaan väliin. Dijon 1.70 voisi kelvata johonkin rekkaan, koska se näyttää selvältä suosikilta, mutta eihän tuo kerroin taida tosibetsaajille riittää.

Klo 18.10
Suomi(+5.5)-Italia 2 (1.83)
HIFK-Bern(+1) 1 (1.85)
Evian-Niort 1 (2.03)
Tours-Auxerre 1 (2.20)
=14.95

Oli pakko ottaa tuo koripallokohde lapulle, koska peli tulee televisiosta ja Kyösti aikoo katsoa sen. Kyseessä on kansainvälinen turnaus Sloveniassa. Kyöstihän yleensä pelaa overeita, mutta tässä pelissä raja on aika korkea 153.5p, eikä sen ylittyminen näytä kovinkaan varmalta. Underia siis voisi pelata, mutta eihän se sovi Kyöstin ideologiaan--siispä Italian reilua voittoa lapulle. Visio on se, että Suomi voi aloittaa ihan hyvin, mutta Italia painaa lopussa ohi. Kyösti ei ole Italian rosteriin tutustunut tarkemmin. Suomella on pientä loukkaantumista, eikä ihan parasta porukkaa saada parketille. Tulosarvaus on suunnilleen 75-67 Italialle. EDIT Veikkaus nosti tasoitusta 4.5p --> 5.5p, mikä ei ollut mieluinen yllätys Kyöstille, mutta koska Kyösti ei jaksa enää scoutata muita kohteita, Kyösti pelaa tätä matsia myös tuolla uudella tasoituksella.

Kyösti ei lätkää seuraa kovinkaan tarkkaan, mutta arpoi nyssitten lapulleen Hifkin vähintään parin maalin voiton, koska HIFK on mättänyt maaleja oikein urakalla kolmessa viimeisessä harjoituspelissään. Kyllä se niitä tänäänkin tekee, ja jos vain Husso pelaa hyvällä tasolla maalissa, niin eiköhän se selvä voitto sieltä tule. Viimeinen vaikka tyhjiin, jos ei muuten tule parin maalin eroa, kjäh kjäh.

KYÖSTI LISÄÄ klo 19
Joo, eipä tässä enää oikein jaksa scouttailla, koska tuo verryttelyrivi näyttää korispelin tauolla ihan hyvältä: Italia on voittamassa selkein numeroin ja lätkän puolellakin Hifki johtaa 2-0. Kyösti löntysteli äsken läheiseen S-Markettiin ostamaan jotain suolaista leivin päälle, ja hän sitten ihan ex tempore teki kauppareissullansa tuollaisen alla olevan rivin parilla eurolla. Metz voittamaan ja sitten pari overia Ligue 2:sta. Punters Loungessa Kyöstin muistelun mukaan joku horisi, että LeHavren puolustus vuotaa nykyään kuin seula, joten siihenkin peliin kokeillaan overia mieluummin kuin kotivoittoa. 

Metz 2.60
Evian-Niort >2.5 maalia (2.25)
LeHavre-Clermont >2.5 (2.35)
=13.74 

EDIT klo 23.20
Voihan perseensuti! Evian sai rankkarin lisäajan viimeisellä minuutilla, mutta eihän se sitä saanut sisään! Kolme kohdetta oli jo mennyt oikein ja tuo rankkari olisi kruunannut mukavan nasautuksen, mutta kun ei niin ei. Jos vitutukseen voisi kuolla...

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...