Kyösti tiedostaa sen, että overit ovat hänelle pienimuotoinen pakkomielle, mutta kun viimeksikin kaikki kolme pesisoveria osuivat, niin eihän tässä muuta voi kuin aloittaa päivä jälleen uudella overilla. Kitee tekee aika paljon juoksuja ja Kossu laskee niitä, vaikkakin Kossu piti viimeisessä vieraspelissään Kouvolan vain viidessä juoksussa. Kyösti näkisi, että Kitee on tänään hyvin lähellä kaksinumeroisia juoksulukuja ja eiköhän se Kossukin pysty tekemään vähintään sen 3-4 juoksua?
Tuollaisella rivillä lähdetään liikkeelle. Kyösti varmaankin lisäilee sitten joskus illemmalla toisen rivin, jos on tarvista elikkäs jos tämä rivi alkaa kusta. Irlannin liiga ei sano Kyöstille juuri mitään, joten sitä ei tekisi mieli betsata, ellei ole ihan pakko. Siksipä Kyösti otti lapulleen mieluummin tuon Pescaran, vaikkei Italiakaan kuulu Kyöstin parhaaseen osaamisalueeseen. Pescaran kerroin on tulossa alas sen verran lujaa, että kaipa Bolognalla jotain ongelmia on? Veikkauksen kerroinhan on huono 2.20 jo ennen mahdollista laskuakin, mutta kyllähän Pescaraa varmaan kannattaisi nykäistä sinkkunakin, jos siitä saa muualta esim. 2.35. Kerroin tulee alas kohtapuoliin melko varmasti.
Klo 18
Kitee-Kossu >11.5 juoksua 1.75
Salpa-Musa 2 (2.20)
Pescara-Bologna 1 (2.20)
Barcelona-Unicaja >153.5p (1.83)
=15.50
Suomifutista oli taas pakko ottaa lapulle, vaikka melkein sokkona sitä joutuukin pelaamaan. Salpa on pelannut tosi ailahtelevasti, joten eipä kai sen voittokaan mikään suuri yllätys olisi, mutta kun Musa on neljän ottelun voittoputkessa ja sen saldo on sarjataulukossa 5-1-1 (17-6), niin kyllähän vierasvoitto aika todennäköiseltä näyttää.
Rivin päättää melko varmalta näyttävä korisoveri Espanjasta. Kun Barcelona ja Unicaja Malaga ovat viime vuosina kohdanneet, on tehty vähän pisteitä Malagassa, mutta paljon pisteitä Barcelonassa. Tänään pelataan Barcelonassa ja Kyösti on aika varma, että Barca ottaa selvähkön voiton. Unicajalla on aika monta epävarmaa tapausta, joiden pelikunto on pieni arvoitus, joten siinä mielessä ehkä voisi harkita Barcan voittoa >8.5 pisteellä, mutta Kyösti nyt pelaa jälleen overia, koska tykkää niistä enemmän kuin tasoituskohteista. Tulosarvaus on Barcan voitto suunnilleen lukemin 85-75.
Niin, jos illemmalla on tarvista tehdä se perinteinen perjantain witutusriwi, sinne olisi tarjolla ainakin Limerick 2.80 Irlannin liigasta. Se on ihan perärööristä, mutta niin on sen vastustaja Droghedakin vieraskentillä.
EDIT klo 19.50
Tulipa nihkeästi juoksuja pesiksessä. Kaipa tämä tilastounderi oli joskus tultava. Eihän overiputki voi ikuisesti jatkua. Noh, Kyösti saattaa lyödä hanskat tiskiin tämän päivän osalta ja jatkaa vedonlyöntiä huomenna. Nyt ei vain jaksa väkisin yrittää kasata riviä jostain hemmetin Irlannin liigasta...
EDIT klo 23.40
Huono päivä Kyöstille. Barcelonassa tehdään urakalla koreja, mutta muutenhan rivi meni aivan päin bärsholea. Jalkapallokohteiden kuseminen ei varsinaisesti tullut yllätyksenä, mutta olihan tuo juoksujen vähyys Kiteellä yllättävää.
Nyt Kyösti latailee henkisiä akkujaan huomiseksi, koska illalla pitää olla skarppina, kun Juventus ja Barca hyökkäävät toistensa kimppuun! Kyösti varmaan tekee ja julkaisee pari pientä tuulipukuriviänsä joskus iltapäivällä, mutta ei käy hehkuttamaan niitä tämän päivän mahalaskun jälkeen, kjäh kjäh.
Heh, Barcelona päätti sitten iskeä Kyöstin ihan totaalisesti maan rakoon ja lopetti korien tekemisen 4. neljänneksellä. Under tuli ja viimeinenkin rivin kohde kusi. Ihan silkkaa kiusantekoahan tuo oli, bärkkel soikoon! Barcan pisteet neljänneksittäin: 23, 26, 30, 12 = 91. Viimeinen neljännes meni seisoskellessa ja loppuvihellystä odotellessa. Over jäi yhden korin päähän. Onneksi Kyöstin rivi oli mennyt pöpelikköön jo ennen tuota, koska se vasta olisikin vatuttanut, jos olisi ollut rahaa kiinni tuossa viimeisessä overissa...