Vaikka eilen suurin osa kohteista ei osunutkaan, niin kaikki olivat pienestä kiinni, kuten tasoituskohteet usein ovat. Tänäänkin varmaan pelin henki on se, että on pieni marginaali voiton ja tappion välillä. Nyt olisi kenties tavallistakin viisaampaa rajoittaa rivin kohteiden määrää, koska varsinkin tasoituskohteissa on todella vaikeata saada esim. 3-4 nasahdusta samaan riviin. Kyösti kuitenkin tekee tavoilleen uskollisena pari huumoririviä pienellä panoksella.
Klo 18.00
Jyväskylä-Kouvola >12.5 juoksua 2 (1.90)
Kreikka(+3.5)-Italia 2 (1.75) naisten EM-koris
Masku-ESC 2 (2.55)
=8.47
Kyösti oli pikkukyöstinä kova Jyväskylän Kirin fani, koska Kirihän oli niinä päivinä Suomen paras pesäpalloseura. Nykyään Kyöstillä ei ole suosikkia pesiksessä, mutta hän ei silti betsaa Jyväskylää, koska hänellä saattaa vielä olla alitajuisia sympatioita sitä kohtaan--ja vedonlyönnissähän ne haittaavat kylmää harkintaa. Tämä tiedoksi lukijoille, heh.
Futiksen kakkosen haut eivät ole menneet Kyöstiltä tänä kesänä ihan putkeen, mutta kokeillaan vielä kerran. Maskun maaliero on 8 kierroksen jälkeen 6-22, joten on syytä olettaa, että ainakin sen verkko heiluu. Muista peleistä sen verran, että Kyösti ei oikein ymmärrä, miksi Lahti Akatemiasta on tehty selvä vierassuosikki. Jos Kyöstillä olisi enemmän munaa, hän betsaisi Jippoa mukavalla kotikertoimella 3.00, koska Jipolla sentään on pari tasuria alla, kun taas Lahti Akatemialla on ikävä tappioputki. Myös MuSa oli Kyöstin mielessä, mutta sen vastustaja ÅIFK on Kyöstin käsityksen mukaan Interin farmiseura tai vastaava, joten näin maaottelutauon aikaan se voi saada kovia vahvistuksia. Kyöstihän ei siis tiedä näistä mahdollisista vahvistuksista, kunhan arvailee...
Kyösti joutuu nyt tyytymään vain kolmeen kohteeseen, koska ei meinaa löytää alkuillasta hyvää naisten korishakua tuon Italian vähintään 4p voiton lisäksi. Kyösti ei tajua, miksi Ruotsista on taas tehty noin selvä suosikki, vaikka se hävisi Slovakialle. Unkari sentään on pelannut pari ihan ok harjoitusmatsia kovaa Turkkia vastaan, joten ei Unkarin betsaaminen varmaan maailman hölmöin valinta olisi. Peli alkaa klo 20 ja kannattaa harkita Unkaria vaikkapa 3.5p tasoituksella, kerroin 1.88.
Klo 21.45
Drogheda-Derry 1 (2.85) ok kerroin
Bosnia-H.-Israel >2.5 maalia 2 (2.00)
Islanti-Tsekki >2.5 maalia 2 (2.25)
=12.82
Irlannin liiga on melko tuntematon Kyöstille, mutta kokeillaan nyt Drogsia, kun kerran siitä on tehty selvä altavastaaja kotonaan. Derryllä on pari rumaa tappiota alla hyville vastustajille, kun taas Drogsilla pari niukkaa voittoa surkeista vastustajista. Drogsin kerroin on tällä hetkellä tulossa alas.
EM-karsintamatseissa näyttää olevan useampi etukäteen tasapeliltä näyttävä koitos, joten tasureita vierastavalla Kyöstillä oli suuria vaikeuksia saada riviä kasaan. Rivin nasahtaminen on melko epätodennäköistä, joten kannattaa varmaan kunkin betsaajan miettiä tykönänsä hyvin tarkkaan, mitä kohdetta kannattaa pelata ja mitä ei.
EDIT klo 18.50
On taas perinjuurin vaikeata tämä vedonlyönti. Italian korisnaisetkin näköjään päättivät lopettaa pelaamisen 1. neljänneksen jälkeen, koska 18-9 johto vaihtui 22-25 puoliaikatappioon. Kaikki on vielä tietenkin auki, mutta se kuuluisa momentum näyttäisi olevan Kreikan puolella. Ei näillä EM-kisoilla kyllä pääse rikastumaan, mutta onpahan jotain tekemistä, kun yrittää pähkäillä vetojansa.
EDIT klo 19.50
Aivan uskomatonta touhua. Kreikka ja Italia voittivat muskaluvuin vuoroneljännekset. Eihän noin voi käydä, ellei tulosta ole sovittu etukäteen...
Noh, toivottavasti tämän ensimmäisen perjantairivin täydellinen kuseminen tarkoittaa sitä, että lauantaina tulee jättipotti...