perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pöh, Kyösti peruu puheensa ja postaa sittenkin tuohon oman tuulipukurivinsä, koska lukijoiden joukossa on kuitenkin muutama tuulipukupelaaja, joka haluaa rentoutua perjantaina pelaamalla jonkun muun valmiiksi tekemän rivin. Kyöstihän ei varsinaisesti Liigan asiantuntija ole, mutta hän tuumaili, että Tapparan on nyt ruvettava tekemään maaleja, joten siksi Tapparalle >2.5. Lukko oli laskenut hyvin vähän maaleja aiemmin, mutta viimeksihän sen reppu rupesi jo heilumaan, joten toivottavasti trendi jatkuu. Toisessa pelissä Kyösti olettaa Kärppien skarppaavan ja pitävän kotiedun, mutta hän pelaa Kärppien >2.5 mieluummin kuin sen voittoa, koska mistäpä sen tietää, vaikka tuomarilinja taas kovenisi ja penalttiboxin ovi rupeaisi heilumaan useammin kuin edellisessä, vähämaalisessa pelissä.

Klo 18.30
Tappara >2.5  2.20
Kärpät >2.5  1.68
GFC Ajaccio  1.98
Shamrock  1.88
=13.75

EDIT klo 21
Voihan bärkkel, kun oli taas turhauttava päivä. Tappara ei sitten saanut nussittua sitä kolmatta maalia, vaikka pelasi monta minuuttia tyhjään maaliin. Kyöstikään ei sitten tehnyt enää uutta lappua, koska uskoi loppuun asti, että kyllä se Tappara vielä kerran osuu. Mutta eipä osunut. Toto4:kin jäi yhden hevosen päähän, kun oli kolme lähtöä neljästä oikein ja siinä neljännessä Kyöstin hevonen sijoittui toiseksi. Sen verran nyt kyllä kyrsii, että huomenna olisi saatava joku voitto, tai muuten v-käyrä lähentelee kattoa.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...