Tänään keskiviikkona Kyösti pelailee naisten ah-viestiä ja miesten koripalloa. Hän etsii illaksi 3-4 koripallohakua, mutta pohdiskelee ahhia jo näin aamutuimaan. Muutama perusprinsiippi.
-Bookkerit eivät oikein osaa päättää, mitä joukkuetta ne pitäisivät suosikkeina, joten kuusi maata erottuu muista: BLR, CZE, ITA, FRA, GER, RUS -- näiden voittajakertoimet ovat noin 5-7. Seuraavana tulee NOR 11-12, sitten POL 26-35, sitten UKR 50. Kyösti on aika lailla samoilla linjoilla, mutta nostaa Norjan mukaan voittajaehdokkaisiin.
-Edellisen viestin tuloksia ja tämän päivän lähtölistaa katsellessa suurimmat heikennykset ovat kokeneet Saksa, jonka hyvävireisen Franziska Hildebrandin korvaa hieman huonompi Karolin Horchler--sekä Venäjä ja Ukraina, joiden joukkueista puolet on vaihtunut. Venäjällä toki tasoa riittää, vaikka supertähdet puuttuavatkin, joten Venäjä on edelleen yksi suosikeista. Viimeksi Venäjä johti pitkään, mutta romahti lopulta kahdeksanneksi 1:03 kärjestä. Ukrainan Kyösti sen sijaan jättää tänään kokonaan pois peleistä.
-Ranska kokee mielenkiintoisen muutoksen, kun Enora Latuillerien korvaa vanha tuttu nutturapää Marie Dorin Habert, jonka vire on Kyöstille täysi arvoitus. Kyösti kuitenkin arvelee, ettei Dorin Habert tekisi paluuta, ellei olisi kunnossa, joten Kyöstin mielestä Ranska hieman vahvistuu.
-Pitkävedossa yksi kohde on ITA-NOR. Veikkaus on tehnyt Italiasta turhan suuren suosikin. Edellisessä viestissä Italia oli neljäs 39 sekuntia kärjestä, Norja oli viides 46 sekuntia kärjestä. Italian Gontier kiersi yhden sakkorinkulan, kuten myös Norjan Solemdal, eli aika tasaisesti nämä joukkueet suorittivat. Italialla on taas sama joukkue, Norjalla Marte Olsbu korvaa Fanny Hornin. Kyösti on sitä mieltä, että Italia on hieman ylisuorittanut alkukaudesta, kun taas norjalaiset Tiril Eckhoffia lukuun ottamatta ovat alisuorittaneet. Norjan murheenkryyni on ollut normaalisti hyvin ampuva Synnove Solemdal, joka ei viime viestissä osunut millään tauluihin. Kyösti ottaa nyt riskin ja visioi, että Solemdal on joululoman aikana hoitanut itsensä parempaan kondikseen, eikä ainakaan sössi yhtä pahasti kuin viimeksi!
-Suosikkipari Valko-Venäjä ja Tsekki kisaavat tänään samoilla joukkueilla kuin viimeksi. Nehän yleensä ampuvat hyvin ja hiihtävät keskinkertaisesti, paitsi tietenkin Valko-Venäjän Darya Domracheva, joka on Tiril Eckhoffin lisäksi paras ankkureista.
-Tämän viestin betsaaminen on tuttuun tapaan melkoista lottoa, koska tasaisten joukkueiden kisassa yksi huono ampumasuoritus voi liikuttaa joukkuetta monta sijaa alas. Supertriplan voittajakerroin ei kaiken järjen mukaan liiku tänään tuhansissa, mutta tuskin se ihan mikroskooppiseksikaan jää. Kyösti arvailee, että kerroin voisi olla noin 50-200. Kyösti rankkaa Valko-Venäjän ykköseksi, koska sillä on Domracheva, eikä yhtään selvää heikkoa lenkkiä. Tsekki on kakkosrankki, koska sekin on aika varma joukkue, mutta sen ykköstykki Soukalova ei ole Domrachevan tasoinen kilpailija.
-Jos Kyösti betsaisi Veikkauksen pitkävetokohteita, hänen triplansa olisi tuollainen:
ITA-NOR 2 (2.25) -Solemdalin ammunta ratkaisee tämän kohteen
BLR-CZE 1 (1.75) -Selvä peli, ellei Valko-Venäjä joudu sakkokierroksille
RUS-GER 1 (1.93) -Viimeksi Venäjä romahti, kuinka tänään?
=7.59
KYÖSTI LISÄÄ
Nyt puoliltapäivin, kun Supertriplan pelivaihto on 2000 euroa, pelikansa on paukuttanut pää märkänä Saksaa voittajaksi, joten jos jakauma säilyy samanlaisena, Kyösti ei pelaa Saksaa ykköseksi. Valko-Venäjä ja Tsekki näyttävät jääneen aika vähälle huomiolle, joten niitä kannattaa betsata voittajiksi, jos kertoimet säilyvät saman suuruisina.
EDIT
Eipä tullut nasautusta Kyöstille. Kyösti teki kymmenkunta riviä Supertriplaan, joista yksi oli CZE-BLR-FRA, mutta FRA oli yllättävän hyvä kakkonen tänään. Domracheva hiihti hienosti kolmanneksi, mutta kärkisijat eivät olleet saavutettavissa, koska joukkue joutui aiemmin sakkolenkille. Yllättävän paljon tuli huteja tänään. Tiril Eckhoffin viimeiseen ammuntaan ei kannata liikaa tuijottaa, koska hän selvästikin otti hirveän riskin voitto mielessään ja tällä kertaa riskinotto maksoi mitalisijan. Kyösti tutkii osuusaikoja, kunhan viralliset tulokset tulevat, mutta Ranskan Dorin Habert näytti tosi hyvältä tänään. Hän jopa hiihti hyvin, vaikkei mikään raketti olekaaan koskaan ollut. Hän saattaa olla henkilökohtaisissa kisoissa yllättäjä! Kaisa Mäkäräinen on tietenkin ykkössuosikki ja hiihtää tällä hetkellä aivan mieletöntä kyytiä. Ulkonäkömielessä Tsekki oli jälleen kerran voittaja Kyöstin papereissa. Kyösti näkee märkiä unia yhteisestä saunaillasta noiden neljän tsekkinaisen kanssa :P
Hetkinen, kukas tuo ranskalaiskaunotar on palkintojenjaossa? No huh, minkä näköinen typykkä! Marine Bolliet. Siinä taitaa olla Kyöstin uusi suosikkiurheilija. Tuttua ranskalaista töröhuuliosastoa, ihan kuten toinen namu Sophie Boilley.
