lauantai 31. tammikuuta 2015

Kyöstillä pitää taas vähän kiirettä tämän scouttaamisen ja betsaamisen kanssa, koska hän heräili vasta puolen päivän aikaan ja aamukaffekin piti hörppiä, jotta kone lähtisi käyntiin. Kyösti varmaan päivittää tätä tuotostaan klo 16 mennessä, koska tällä haavaa akuutimpi kiire on Toto76-rivien kanssa. Tuossa kuitenkin muutama perusprinsiippi vedonlyönnin puolelta.

NLA
Pikakatsaus ei tuottanut peli-ideoita. Kyösti käy vielä illemmalla kierroksen läpi, kunhan saa iltapäivävedot sisään.

Ligue 1
Kyösti nykäisee Nicea, joka on saanut Veikkaukselta tosi hyvän kertoimen 3.05. Nice on ihan hyvässä vireessä ja kolmen pelin voittoputkessa. Metz sen sijaan ei ole pelannut mitenkään hyvin, vaikka cupin pelissä pelissä voittikin vähän aikaa sitten jonkun pikkuseuran. Molemmilla on paljon poissaoloja, mutta Nicen rosteri on sen verran suurempi, että se ei varmaankaan kärsi niistä niin paljon.

Myös Montpellieriä tekisi mieli nykäistä, koska se on erittäin hyvässä vireessä, eikä sillä ole yhtä paljon poissaoloja kuin sen isännällä Lorientilla. Ainoa mutta on se, että Lorientin kenttä on keinonurmea, joka tuottaa monelle vieraalle vaikeuksia. Tämän takia Kyösti pitää Nicea 3.05 parempana hakuna kuin Montpellieriä 2.95.

LISÄYS klo 14.10
Tuossa on Kyöstin iltanykäisy, joka alkaa klo 19.30. SHL-kierros vaikuttaa aika vierasvoittoiselta, jotenka Kyöstin arvontakäsi noukki lapulle yhden vieraan eli Linköpingin. Frölunda olisi ollut se toinen vaihtoehto (jokohan ex-Pelsu, ex-Tepsukka Ryan Lasch pelaa tänään?). NHL-matsiin on esim. Coversissa vihjattu Montrealia, joka onkin ollut hyvä kotonaan, mutta Kyösti tilastojen orjana nykäisee Washingtonia, joka on voittanut Montun vieraissa jo ilmeisesti 7-8 kertaa putkeen. Monttu ei vain osaa voittaa kotonaan Capseja. On jännä nähdä, kumpi maalivahti onnistuu paremmin, sillä sekä Pricellä että Holtbyllä on nollapeli alla.

Linköping 2.08
Capitals 2.70
Nice 3.05
=17.12

EDIT klo 21
Kyösti ounasteli ennen SHL-kierroksen alkua, että näyttäisi vierasvoittoja tulevan--ja arpoi lapulleen Linköpingin. No, nyt ovat sitten muiden pelien tilanteet 0-2, 0-2 ja 0-3, mutta juuri siinä Linköpingin pelissä tilanne on 2-2. Sitä voi jo sanoa huonoksi tuuriksi, jos käy lopulta niin, että Kyösti valitsi juuri sen ainoan vierasjoukkueen, joka ei sitten

EDIT klo 22.22 
Pöh, vetelypäivä meni sitten lopulta oikein kunnolla päin perärööriä, tosin NHL:n ja Ligue 1:n pelit ovat vielä kesken. Linköpingkin voitti laakit 37-24, mutta hävisi pelin 5-3. Caps on vähän ennen loppua laukonut 34 kertaa, mutta Montun Carey Price on torjunut kaikki.  Kyösti olisi voinut ihan hyvin jättää vedot väliin ja ruveta ryyppäämään jo aamusta, kjäh kjäh, eikä olisi menettänyt mitään tärkeää. 

Sunnutaina ei onneksi ole suorituspaineita, koska pelejä on harvakseltaan. Kyllä sieltä varmaan parit kusevat rivit silti saadaan aikaiseksi. Klo 15.30 lähtien olisi DEL:iä sekä Hollannin ja Belgian futista. Illemmalla sitten tarjottaisiin NBA:ta, NHL:ää ja satunnaisia jalkapallomatseja... 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...