sunnuntai 24. elokuuta 2014

Tämä viikonloppu on tarjonnut paljon yllätyksiä. Ligue 2 -kierros oli niin yllätyksekäs, että jopa Meatman kiroili Punters Loungessa suuria rahallisia menetyksiään. No, kuka olisi uskonut, että suuret suosikit Troyes ja Angers jäävät kotonaan tasuriin, tai että GFCO Ajaccio tekee neljä maalia viimeisen puolen tunnin aikana ja voittaa 3-4?

Ligue 1:n alkukauden suurin floppaaja on tietysti ollut Monaco, joka pitää sarjan perää kahden kierroksen jälkeen. Kyllähän se tietenkin jossain vaiheessa rupeaa voittamaan pelejä, mutta Kyösti oppi siitä viime viikon Bordeaux-perseraiskauksesta sen, ettei Monacoa tällä hetkellä kannata pelata vierassuosikkina. Tänäänkin lienee todennäköisempää se, ettei Monaco voita. Kyösti harkitsee pelaavansa Nantes'ia, jonka kerroin on Veikalla 3.45, mutta tiedostaa, että tasuri lienee se todennäköisin lopputulos. Päivän muissa peleissä Lyon ja ASSE lienevät voittajia, mutta niiden kertoimet ovat niin pienet, että ne eivät kelpaa Kyöstin kaltaiselle menestysbetsaajalle, kjäh kjäh.

Suomifutista Kyösti ei ole scoutannut, eikä näin ollen voi kertoa mitään uutta ja mullistavaa. Rafael on FC Lahden sairasteltalla ainakin kuukauden verran, joten nyt pitäisi sitten muiden ruveta tekemään maaleja, jotta sarjan kakkospaikka pysyy hallussa. Onneksi SJK ja HJK kohtaavat, joten luultavaa on, ettei SJK ainakaan tällä kierroksella mene Lahen ohi.

Kyösti päätti tehdä pari pientä riviä ihan huumorimielellä. Tuskinpa kumpikaan osuu, mutta onpahan jotain jännitettävää, kun löhöilee sohvalla.  Vihjeparatiisin lätkävihjeet eivät ole olleet kovin hyviä viime päivinä, mutta kokeillaan nyt vielä kerran Salzburgia, kun sitä niin kauniisti siellä vihjattiin ja sen kerroin on reilusti päälle kolmen. Hull-Stoke näyttää erittäin vähämaaliselta ja tasaiselta peliltä, mutta koska Stoke on yleensä aika huono vierasjoukkue, niin Kyösti kokeillee Hullia. Punters Loungessa joku tosin vihjasi Stokea, joten katsotaan, kumpi on oikeassa. Kyöstihän ei ole mikään Englannin-futiksen asiantuntija, mikä on syytä muistaa peesauspäätöstä tehtäessä. Norjan divarissa Brynen kerroin on jostain syystä syöksymässä, minkä takia Kyöstikin vetää sitä pää märkänä ja peräsuoli pitkällä. Sekä Bryne että Ranheim ovat pelanneet tosi harvoin tasureita, mikä on Kyöstin mieleen, koska hän ei niistä tykkää.

EDIT klo 15.30 Heh, Brynen kerroin päättikin sitten lähteä nousuun. Se ehti nousta 2.20 --> 2.30 juuri ennen kuin Kyösti pruuttasi rivinsä sisään, tosin eipä tuo nousu juuri merkitse, kun pelaa parilla eurolla. 

EDIT klo 17.55 Juu'u, että silleen Eka rivi meni sitten kunnolla päin perärööriä. Kyöstillä on nyt ajatus kateissa tämän vedonlyöntitouhun kanssa. Tulee varmaan yritettyä liian vaikeita hakuja, kun mikään ei tunnu osuvan. Taitaa olla aika vähän helpottaa rivejä ja ruveta vaihteeksi pelaamaan suurempia suosikkeja, Nyt täytyisi saada vaikka alikertoimia pelaamalla muutama voitto tilille, ettei witutuskäyrä menisi katosta läpi. 

KLO 15.30
Hull-Stoke 1
HV71-Salzburg 2
Bryne-Ranheim 1

Kerroin 17.68

KLO 18.30
OPS-TP47 1
Närpes-VIFK 1
Hammarby-Ljunskile 2

Kerroin 21.12

Tuo toinen rivi taitaa olla vähän liian kunnianhimoinen, mutta kyllä kaikki haut varmaan ihan realistisia ovat. Kyösti olisi pelannut Ljungskileä maalin tasoituksella, jos Veikkaus olisi sellaisen mahdollisuuden antanut, mutta kun ei antanut, niin nykäistään sitten suoraa voittoa. Ljungskile pelaa ihan hirveän määrän tasureita ja varmaan se olisi tänäänkin sellaiseen suht tyytyväinen, koska tasurilla Hammarby pysyy sarjassa takana, mutta onhan sen kerroin 4.40 sen verran suuri, että kaipa sitä voi kokeilla tällaiseen hupiriviin. Hammarbyn 1.60 on joka tapauksessa alikerroin, koska Ljungskilen kauden saldo Superettanissa on 10-8-2 ja Hammarbyllä on vain yksi voitto viimeisistä neljästä pelistään. Näinkö Hammarbyn puntti alkaa jälleen kerran tutista ratkaisuvaiheissa ja sarjanousu jää jälleen kerran haaveeksi?

Että tuommottiset rivit Kyösti väsäsi tänään. Varmaan järkevä betsari betsaisi Hull-Stokeen ja Hammarby-Ljungskileen tasuria, mutta Kyöstiähän ei hänen järkevyydestään ole koskaan tunnettu, kjäh kjäh...

EDIT 20.10 Kylläpäs Kyösti onnistui lahjakkaasti valitsemaan sellaiset joukkueet, jotka ottivat punaisia kortteja! Viisi futishakua ja niistä tähän mennessä jo kolme on ottanut punaisen...

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...