perjantai 1. elokuuta 2014

Perjantain perusprinsiipit

Kyösti on päättänyt tehdä tuollaisen iltatriplan: Angers 3.45+Athlone 2.45 + Dundalk 1.85 = 15.63. Yksi kohde Ligue 2:sta ja muut Irlannista.

Saattaa olla, että Kyösti pelaa vielä jonkun Ligue 2 -kotivoittotuplan, esim. Auxerre+Arles, mutta tällä hetkellä hänen ainoa hakunsa on Angers. Sillä on alla ihan hyviä harjoituspelejä Ligue 1:n joukkueita vastaan ja viime kauden Ligue 2:n se aloitti ryminällä ottamalla kolme voittoa putkeen, joten visio on, että Angers tulee tämänkin kauden alkuun vahvalla otteella. Vierasvoitto tässä liigassa on enemmän poikkeus kuin sääntö, mutta Angersin kerroin on niin hyvä, että se kattaa riskin.

Irlantihan ei kuulu Kyöstin parhaaseen osaamisalueeseen, mutta tänään hän joutuu menemään sinne lisähakujen toivossa. Athlone on huono, mutta Bray on ihan perseestä, joten kokeillaan pelata jälleen Brayta vastaan. 2.45 on ihan siedettävä kerroin Athlonelle. Toisessa matsissa Dundalkin kerroin Veikalla on aika matala 1.85, mutta Kyöstin näkisi, että sitä kannattaa pelata mieluummin tuulipukuriviin kuin esim. Shamrockia 1.63. Cork on pelannut hyvin, mutta nyt näyttäisi siltä, että Corkin mopo on hyytymässä. Dundalkilla on ollut Euro-pelejä, mutta siitä huolimatta Kyösti näkisi, että se on tänään huomattavasti lähempänä voittoa kuin Cork. Jos ei Dundalk tunnu hyvältä haulta, niin muuallahan on vihjattu esim. Belgian Anderlechtia, joten kaipa A-tripla Athlone+Angers+Anderlecht voisi olla vaihtoehtona.  Burp ja näkemiin.

KYÖSTI LISÄÄ klo 16
No, tuli nyssitten nykäistyä vielä lonkalta tuollainen ykkösrivi: Masku 2.70+Rubin 2.45+ GFC Ajaccio 2.30 = 15.21.

Rubin-Spartak -matsia on kommentoitu Bettingadvice.comissa, ja siellä tunnuttiin olevan sitä mielipuolta, että Spartakilla on tosi nimekäs miehistö, mutta puolustus vuotaa kuin reikäjuusto. On sinänsä ihan mielenkiintoista nähdä, miten pelissä käy. Kyösti olisi jopa saattanut nykäistä riskillä nimekästä Spartakia, jos sen kerroin olisi ollut päälle kolmen, mutta 2.60 oli niin pieni vieraskerroin, että Kyösti päätti mieluummin töräyttää ykköstä. Mutta vierasvoittokaan ei siis yllättäisi, jos valmentaja on saanut nimimiehet pelaamaan joukkueena...

Kyösti ei vielä toistaiseksi ole uskaltanut nykäistä Auxerrea eikä Arles'ia, koska niiden kertoimet tuntuivat lähteneen nousuun. Hän valitsi GFC Ajaccion, jonka kerroin on tulossa alas. Eli kun itsellä ei ole oikein hajua, niin sitten pitää mennä muiden lampaiden mukana ja pelata mitä muutkin pelaavat, kjäh kjäh.

Jepulis, nyt on Kyöstin rivit tehty ja hän voi ruveta odottelemaan Kalevan Kisoja ja illan vetorivien kusemista. Kalevan Kisoissa hän tietysti kannustaa käsi kalsareissa oman kylän korkeushyppääjää, Heta Tuuria. On komia emäntä ja vieläpä lahjakas urheilija!


EDIT Ensimmäinen vetorivi meni sitten oikein kunnolla pieleen, mutta tulipa opittua, että Moskovan Spartakin Artem Dzyuba on melkoisessa mahtisonnivireessä. Heti pari maalia ja helppo voitto. Sitten kun Spartak saa sairastuvan tyhjäksi, niin sitä voi olla aika vaikeata pysäyttää. Kyöstihän tykkää pelata voittavaa joukkuetta, joten hän toivoo, että Spartak saa seuraavassa pelissä hyvän kertoimen. Seuraava peli sillä on Dinamo Moskovaa vastaan vieraissa, joten täytyy toivoa, että Dinamo ottaa ylihuomenna sunnuntaina selvän kotivoiton Rostovista, jotta Dinamon kerroin vs. Spartak pysyisi matalana ja Spartakin kerroin pelikelpoisena :)

EDIT klo 21.40 Jaahas, Nimes-Angers 3-0, joten sitä riviä ei sitten tarvitse enää jännittää, vaan voi ruveta viettämään laatuaikaa itsensä kanssa, vaikkapa katsellen nauhoituksia Kertun vanhoista sääennustuksista...

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...