perjantai 20. joulukuuta 2013

Kyösti muutti mieltään ja tekeekin kaksi verryttelyriviä. Edellisten hakujen lisäksi otetaan Transsut Englannin ykkösestä. Se on ihan siedettävä kotijoukkue, eikä Gillingham vakuuta vieraissa. Gillsillä näyttäisi lisäksi olevan pahempia poissaoloja. Ligue 2:sta kelpaa lapulle tällä erää vain LeHavre. Se on saanut latautua koko viikon, kun taas Auxerre pelasi tiistaina liigacupin pelin. Ekalla lapulla Crvena Zvevda on sen verran epävarma haku, että jos Koovee tai Luuläjä pettää, ei Kyösti pelaa sitä enää uuteen lappuun.

Mahdolliselle perjantain hywälle ja perinteiselle witutuslapulle on ehdolla Euro Trophystä Eisbären, joka on kerroinaltavastaaja Färjestadia vastaan, vaikka pelaa kotikaupungissaan eilen pelannutta Färjeä vastaan.

EDIT Joo'o, hameväen käsipallo on puoliajalla 6-14 Serbialle, joten eiköhän tämä ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Kyösti betsaa naisten handista, kjäh kjäh. Joskus kannattaa luovuttaa ajoissa.

EDIT Jatkuu. Näkyy olevan tuon jääkiekon kanssa vaikeuksia Sködemeisterilla. Taas tuhoutui rivi tasuriin, tällä kertaa Euro Trophyssä. Euroopan koripallo sentään on osunut pelottavan korkealla prosentilla viime päivinä! Ainoastaan se Bisons toi pienen tahran tämän viikon hienoon saldoon--sekin peli jäi kuppaisesta 1 pisteestä kiinni. 

3Luleå - JYP1 _ _1,75--
4Koovee - Nokian KrP1 _ _2,05--
44Lietuvos Rytas - Crvena Zvezda_ _ 2--2,35
49Iserlohn - Nürnberg_ _ 2--1,85
Kokonaiskerroin: 15,59

40Puola N +3 - Serbia N1 _ _1,95--
43Dynamo Dresden - VfL Bochum1 _ _2,15--
58Le Havre - Auxerre1 _ _1,65--
73Tranmere - Gillingham1 _ _2,15--
Kokonaiskerroin: 14,87

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...