Kyösti pahoin pelkää, ettei löydä kovin paljon pelattavaa perjantailta. Hän heittää yhden alkuillan tuulipuvun sisään ja tekee sitten myöhäisrivejä, jos tarvetta ilmenee. Tuossa pari perusprinsiippiä:
-Ligue 1:ssä Monaco on taas suuri suosikki, jota varmaan pelataan pää märkänä. Ja kaikkihan toki viittaa sen helppoon voittoon. Kyösti nyt heittää kuitenkin ilmoille sellaisen ajatuksen, että kannattaako pelata esim. Monacon yli yhden maalin voittoa pienehköllä kertoimella 1.75, kun Monaco on ottanut puolet voitoistaan tasan yhden maalin erolla? Kyöstin mielestä olisi edullisempaa pelata Monacon tasan yhden maalin voittoa kertoimella 3.40, vaikkei se osuisikaan tällä kertaa. Valenciennes taistelee ihan sitkeästi, vaikka häviääkin usein.
-Koriksen Euroleaguessa ei mitään superhakuja ole, mutta paria yllätystä voisi harkita lapulleen. Lietuvos Rytas ja Crvena Zvevda ovat molemmat jo tippuneet, joten miksei tuota vierasta voisi kokeilla kertoimella 2.35? Lietuvoksella on allaan karmea tappioputki, eikä se ole voittanut koko alkulohkossa kuin yhden pelin, senkin joskus valovuosia sitten lokakuussa.
Kyösti ei ole vielä päättänyt, mitä pelaa, mutta tuollainen verryttelyrivi on harkinnassa. Puola(+3) on selvä valinta, samoin Dresden vaikuttaa ihan hyvältä. Sählykohde saattaa vaihtua koriksen Crvena Zvevdaan, koska Kyöstillähän ei ole juuri koskaan tuuria sählyn kanssa, kjäh kjäh.
| 3Luleå - JYP | 1 _ _ | 1,75 | - | - |
| 4Koovee - Nokian KrP | 1 _ _ | 2,05 | - | - |
| 40Puola N +3 - Serbia N | 1 _ _ | 1,95 | - | - |
| 43Dynamo Dresden - VfL Bochum | 1 _ _ | 2,15 | - | - |
| Kokonaiskerroin: 15,04 | ||||