perjantai 27. syyskuuta 2013

Juu'u, eipä tässä karmeasti ambitiota tai muuta sivistyssanaa ole näitä perjantaivihjeitä jaella, kun viikko sittenkin suurin osa Ligue 2 -tipseistä meni päin anusta, mutta koska Kyösti tietää, että vähintään noin 1-2 ihmistä lukee vakituisesti Kyöstin perjantaijaaritukset, niin eihän Kyösti voi heitä pettää, kjäh kjäh. Hän siis vääntää vaikka väkisin jonkun tuulipukurivin kasaan, ja kirjoittelee sitten sen lisäksi erinäisiä perusprinsiippejä.

-Ligue 2 -kierros on jälleen kerran erittäin haastavan näköinen. Useimmista peleistä ei ole mitään järkevää sanottavaa. Melkeinpä jokainen matsi näyttää 1X-matsilta, paitsi ehkä Nancy-Arles, jossa vierasvoitto voisi olla kertoimien valossa paras valinta. Bookkerit ovat asettaneet Troyes'n vierassuosikiksi, mistä Kyösti on eri mieltä. Istres on parempi kotonaan kuin Troyes vieraissa, joten Kyösti ei voi suositella Troyes'n pelaamista suosikkikertoimella. Lahden rahanpaalaaja valitsee perjantain viralliseksi tuplaksi kotijoukkueet Dijon+Brest. Dijon on petrannut menoaan surkean alkukauden jälkeen ja on laskenut viidessä viimeisessä pelissään omiin vain yhden maalin, joten on syytä odottaa, ettei se ainakaan häviä. Sekä Dijonilla että Auxerrella on pitänyt kiirettä, koska tämähän on jo kolmas peli viikon sisään, joten ainakaan rasituksen puolesta ei Auxerrella pitäisi olla etulyöntiasemaa. Dijonin kaiffariksi lapulle lähtee siis Brest, mutta myös Angers ja Istres olivat Kyöstin harkinnassa.

Illan puoliperävaunurekkaan otetaan pari apukohdetta lätkän puolelta. NLA:ssa oikeastaan vain Davos näyttää suht järkevältä valinnalta. Suurten suosikkien Bernin ja Zugin kertoimet on ainakin Veikalla painettu pelikelvottomiksi. Oikeastaan Lausannea voisi ihan mielenosoitusmielessä kokeilla, kerroin olisi 3.80, mutta rekkaan siis otetaan varmempi haku eli Davos. Neljänneksi mukaan DEL:stä Köln. Kyösti on pelannut Schwenningeriä vastaan jo kahdesti sen kotipelissä ja pelaa nyt kolmannen kerran. Tähän se varmaan loppuukin, koska vastustajien kertoimet tulevat alas sitä mukaa mitä enemmän Schwenninger häviää. Kölnin 1.80 on ihan kiikunkaakun, mutta kelvatkoon nyt tähän 3 euron viihteelliseen kvartettiin.

73Schwenninger - Köln_ _ 2--1,80
75Lugano - Davos_ _ 2--2,20
83Brest - Creteil1 _ _1,95--
87Dijon - Auxerre1 _ _1,95--
Kokonaiskerroin: 15,05

 -DEL:istä voisi nykäistä myös Krefeldiä 2.30 ihan kuntopuntarin perusteella. Kyöstihän ei siis rupea neuvomaan todellisia lätkäasiantuntijoita, vaan esittää hakunsa lähinnä sellaisille tumpeloille, joilla ei ole aikaa tai jotka eivät itse jaksa tutustua tilastoihin.  Kyösti kyllä tiedostaa, ettei vierasjoukkueita kannattaisi systemaattisesti pelata, mutta tänään nyt kävi niin, että kaikki lätkähaut (Davos, Krefeld, Kölner ja ufohaku Lausanne) sattuvat olemaan vieraita.

-Suomen lätkäkohteista ei ole mitään sanottavaa, koska Kyösti ei ole Suomihokiin perehtynyt. Hän saattaa peesata muita vihjaajia, jos hyviä hakuja löytyy. Lähinnä Mestis kiinnostaa tänään, koska Liiga tuntuu turhan vaikealta.

-Veikkausliigassa pelataan tänään yksi peli, eli FC Lahti-Jaro Lahen mäkimontussa. Jarolla on karmea tappioputki alla ja Lahti on voittanut viime aikoina kaikki muut paitsi Homostelijoiden Jalkapallo Klubin, mutta silti 1.60 tuntuu aika pieneltä kertoimelta. Jaro on nääs voittanut neljä viimeistä keskinäistä peliä eikä ainakaan Kyöstistä ole pelaamaan tuollaista putkea vastaan. Rafael palaa pelikiellosta ja Tuco on käytettävissä, kuten myös pari muuta maalinsylkijää, joten se on sitten kai asenteesta kiinni, jos ei maaleja tule. Hyökkäyspään pitäisi olla huippuiskussa.  Äh, pitääkö tässä nyt kuitenkin kääntää takki ja nykäistä Lahen vähintään kahen maalin voittoa? Ai niin, Pelsuthan pelaa samaan aikaan jäähallissa, joten varmaan suurin osa penkkiurheilijoista menee sinne, eli mäkimonttuun ei tule palelemaan kuin ehkä 1000 katsojaa. Se ratkaisi asian--Kyösti ei uskalla betsata Lahtea, koska kotiyleisöä ei käytännössä ole. Röyh, satans bärkkel.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...