sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Bärkkel, kaikki näytti hyvältä vielä hetki ennen pelien loppua, mutta sitten tasoitti Bordoo ja heti perään Fribourg. Evian ja Servette olivat eri lapuilla, joten molemmat lauantai-illan perinteiset witutusrivit menivät pöntöstä alas. Ei tämä nyt niin hirveästi nakerra, koska pienet panoksethan tässä olivat kyseessä, mutta enemmän turhauttaa, kun tasureihin tuhoutuu iso osa Kyöstin huolella pohdituista vihjeistä.

Okei, KHL ja DEL on paras jättää kokonaan pois repertoaarista ja panostaa senkin edestä NLA:han, vaikka tulokset sieltä ovatkin olleet huonohkoja viime aikoina. Täytyy suosiolla peesata oikeita lätkätietäjiä, jotka seuraavat KHL:ää, homolottoa, DEL:iä ja Ännäriä. Kyösti aikoo tästä lähtien tutkia entistä tarkemmin Sveitsin liigan tilastoja, jotta pystyisi löytämään parhaat haut.

Mutta penkkiurheilullisestihan lauantai oli oikein nautinnollinen! Manun homoseksuaalit hävisivät Old Traffordilla, niin ikään City menetti 3p. Myös Chelski ja Spurssit menettivät 2p mieheen, tai siis miehistöön. Nyt olisi Poolin paikka nousta tappituntumaan Persenalin perään sarjakärkeen et sillei hei!  Poolin kerroin 1.70 ei tietenkään Kyöstillekään riitä, vaan hän luultavasti jättää matsin betsaamatta, tai sitten ihan piruuttaan nykäisee siihen Sunderland(+1), jotta tulisi edes vähän lohdutusta siltä varalta, että rakas Pool ei voittaisikaan, kjäh kjäh.

Tulostin ulostaa juuri tätä naputellessa sunnuntain pelilistaa. Hetkinen, mistä siellä onkaan, hmmm...

-Torino-Juventus, Tornion paikallispeli. Tipexin Kisukaan ei uskalla vihjata Torinoa, eikä Kyösti voi olla eri mieltä. Juve taas saa nussittua vaikka vahingossa sen 0-1 voittomaalin, mutta sen pitkävetokerroinhan on niin pieni verrattuna tasuririskiin, että jääköön väliin. Täytyy kai vilkaista, paljon 0-1 antaa tulosvedossa.

-Uuh! SJK-Haka, siinäpä vasta isojen panosten peli! Kyöstillä ei ole tästä pelistä vedonlyönnillistä mielipidettä, mutta sydän on Hakan puolella. Seinäjoki ei ole mikään futiskaupunki, joten keskittykööt siellä päin vaikka lasketteluun ja antakoot Hakan nousta liigaan! Haka on pakkovoiton edessä, koska jos ei se nyt voita SJK:ta, niin sitten loppuu kausi kesken ja SJK jää tavoittamatta. Ehkäpä Haka joutuu pelaamaan loppua kohti riskillä ja SJK tekee juventukset ja nussii sen 1-0 voittomaalin vaikka vahingossa Hakan maalivahdin bärsseen kautta?

-Allsvenskanista on tullut viime aikoina pari makoisaa nasautusta, vaikka se Halmstad nyt kusikin viimeksi. Sunnuntainakin näkyy olevan monta matsia, joita täytyy aamusella ruveta scouttaamaan, jahka Kyösti on päräyttänyt Moccamasterin käyntiin, käynyt aamugöntsällä ja parkkeerannut itsensä kaffekupin kanssa tietokonepöytänsä ääreen. Jonkinlaisia ruotsalaisvihjeitä Allsvenskanista ja Superettanista saattaa siis tulla ennen iltapäivä klo kolmea.

-NFL-vihjeensä Kyösti varastaa parilta jenkkisivustolta. No camoon, jos kerran Marimekko saa pölliä kuvionsa muilta taiteilijoilta ilman lupaa, niin miksei Lahden halkopuntti sitten saisi pari pientä vihjettä lainata amerikkalaisilta kollegoilta? "Eihän kenellekään tarvitse kertoa mitään" (perinteiset katolisen papin sanat pikkupoikien partioleirin päätteeksi, kjäh kjäh)...



KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...