tiistai 15. syyskuuta 2020

TIISTAI
Kyösti ei varsinaisesti "vihjaa" mitään, koska viime päivät ovat vieneet itseluottamuksen viimeisetkin rippeet, mutta koska pelihimo riivaa joka päivä, hän ilmoittaa, että pelasi euron patilla tuon pienen rivin. Yhteiskerroin meni niukasti yli kymmenen. Eihän noista aladivarin joukkueiden matseista osaa sanoa mitään, mutta Kyösti napsi kolme kohdetta laskevien kertoimien perusteella. Noita on aika työlästä scoutata, koska kaikki joukkueet eivät pelaa samalla sarjatasolla, eivätkä ehkä ole kohdanneet toisiaan vuosikausiin. Neljänneksi kohteeksi Kyösti otti Ligue 1:n matsin. Monttu on aika kova kotona, joten Kyösti uskoo, että ainakin se tekee yhden maalin. Lyonista ei koskaan tiedä, pelaako se loistavasti vai surkeasti, mutta todennäköisesti se järjestelee useampia maalipaikkoja tässäkin matsissa. Lyonia ei Kyöstin mielestä kannata pelailla alle kahden vieraskertoimella, vaan mieluummin kokeilla Monttua lähemmäs neljän kertoimella, jos siis voittajaa pelailee. Veikkauksella on altavastaajan kerroin usein aika hyvä, mutta tänään se antaa Montulle vain 3.55, joka on huono kerroin. 

klo 21
Fleetwood-Port Vale yli 2.5
Oxford Utd-Watford yli 2.5
Newcastle-Blackburn yli 2.5
Montpellier-Lyon BTTS 
=10.19
HUTI
Ensimmäinen osui, mutta Oksvootin ja Wötföötin matsiinhan se rivi kusahti. Joskus kahden overin rivi osuu, mutta jo kolmen overin riviä on aika saaplarin vaikeata saada osumaan, vaikka kertoimet olisivatkin paljon alle kahden. Eipä tällaisia rivejä kannata pelailla, jos nimittäin ei halua pelata tappiolla, kjäh kjäh. 

MUUTA
-Hemmetin Ranskan matsin kerroin laski kymmenyksen juuri, kun Kyösti oli survaisemassa rivin sisään, mutta koska tämä on huumoririvi, niin Kyösti ei sitten käynyt enää vaihtamaan kohdetta. 

EDIT klo 22
Kyösti pitää keskiviikkona välipäivän, koska vaihtoehtona olisi liian suuren rekan kasaaminen. Torstaina on aika paljon pelejä, joten varmaan sieltä jonkinmoinen tripla syntyy.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...