tiistai 30. kesäkuuta 2020

KESKIVIIKKO
Pöh, Kyöstin ilta on ollut melkoista hikistä jaakobinpainia itsensä kanssa. Ensiksi hän ei meinannut pystyä päättämään, että ottaisiko sadepäivän ratoksi koko lavallisen olutta vai vain muutaman tölkin. Lopulta hän teki kompromissin ja osti sikspäkillisen. Se on riittävästi, jotta tulee rento olo, mutta ei niin paljon, että ratkeaisi ryyppäämään kunnolla. Kyösti kuitenkin kaiken varalta meinasi jo ilmoittaa, että hän pitää keskiviikkona välipäivän vedonlyönnistä, mutta sitten sade taukosi ja Kyösti lähti tunniksi ulos valokuvaamaan märkiä kasvia, eikä siis ruvennut kunnolla kippaamaan. Jääköön se välipäivä myöhemmäksi ajankohdaksi.

klo 19-20
Preston-Derby BTTS yes (1.75)
Birmingham-Huddersfield BTTS yes (1.80)
=3.15
HUTI

-Englannin Championshipistä on sellainen bärstuntuma, että kannattaisi ehkä mieluummin pelata overeita kuin molemmat scoraavat -hakuja, mutta Kyösti vetelee tuttuun tyyliin jälkimmäisiä.

-Premiershipissä Arsun ja Norwichin matsin BTTS-kerroin on aika huono 1.70. Jotenkin tuntuu, että Norwich on jo luovuttanut ja hyväksynyt, että kauden päätyttyä hissi laskee taas sarjatasoa alemmas. Arsu voittaa 2-0 Kyöstin visiossa ja Pukki saa taas lastin paskaa niskaansa, koska maali jäi tekemättä.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...