HELMIKUUN SINKKUTEMPAUS 28/29 perjantai
klo 21
Nancy-Clermont 2 (2.70)
Tulos 1-2
PANOS 100
VOITTO 270
SALDO 1881/2800
-Kyösti sai kutsun Salppurin kisojen epäviralliseen kisastudioon, missä luultavasti on alkoholitarjoilu, joten hän tekee jo nyt torstaina varmuuden välttämiseksi perjantain sinkkuhaun. Hän varmaankin palaa blogiinsa vasta lauantaina lisätäkseen helmikuun viimeisen haun.
-Ligue 2:sta voisi nykäistä vierasvoittotuplan Troyes + Clermont, tosin tuskin kummatkin voittavat. Kyösti valitsee viralliseksi hauksi Clermontin, lähinnä Nancyn tehottomuuden takia. Matsi on buukkereiden mielestä ihan tasabuukki -- Veikalla peräti kaikki kolme pelimerkkiä ovat saaneet saman kertoimen 2.70, mitä harvoin näkee. Mitä tulee motivaatiotekijöihin, Clermont on viimeisellä nousukarsintasijalla, Nancy taas sarjan keskikastissa öbaut 10p sekä nousuun että putoamiseen. Voisi kuvitella, että Clermontilla olisi lievä motivaatioetu.
-Vetäistään vielä se perinteinen perjantain tuulipukukvartetti, vaikkei Kyösti itse olekaan vuosikausiin käyttänyt tuulipukua. Parissa viimeisessä BTTS-kvartetissa on ollut 7/8 osumaa, joten taas odotellaan, että 6-7 joukkuetta tekisi maalin, hyvällä onnella kaikki kahdeksan. Viimeisessä kohteessa Espanjan-matsissa tuskin nähdään montaa maalia. Realistisen Sosialistitatin kerroin 1.45 on pakko olla karsea alikerroin, koska voittaahan Valladolidkin silloin tällöin. Itse asiassa Valladolidia voisi kokeilla Veikan hyvällä kertoimella 7.00. Maalin tasoituksellakin siitä saa 2.45.
klo 21-22
Caen-Grenoble BTTS yes (1.93)
Portsmouth-Rochdale BTTS yes (1.95)
V. Entella-Crotone BTTS yes (1.68)
Real Sociedad-Valladolid BTTS yes (2.00)
=12.64
HUTI
Ei saanut Grenoble nussittua maalia edes rankkarista...