MAANANTAI
Ei taida syntyä riviä, koska EM-karsinnoissa aika moni joukkue näyttäisi jäävän ilman maalia. Kyösti ei käy arvailemaan, mitkä altavastaajat voisivat maalin tehdä. Irlanti-Tanska näyttää hyvin vähämaaliselta, joten siihen voisi betsata tasuria. Tanska varmaan lähtee puolustamaan maaliaan, koska sille riittää tasuri kisapaikkaan. Alle 1.5 maalia antaa kertoimen 2.75, joka myös tuntuu aika hyvältä haulta, koska voihan siinä käydä niinkin, että Irlanti hakee riskillä lopussa voittomaalia, josta Tanska rankaisee.
EDIT ma
Irlanti-Tanska päättyi tasan. Heh, Gibraltar teki maalin Sveitsiä vastaan, jota voidaan pitää pienenä yllätyksenä. Suomipojan jalka alkoi painaa 2. puoliajalla, joten tappiohan siitä tuli.
LOPPUVIIKKO
Keskiviikkona pelataan Hockeyallsvenskan- ja torstaina SHL-kierros, joten Kyösti aktivoituu varmaan viimeistään torstaina. Hockeyallsvenskan ei oikein kamalasti kiehdo juuri tällä hetkellä. SHL jätti viime kierroksella paljon hampaankoloon, koska Kyöstin kunnianhimoinen kvartetti jäi yhtä SHL-maalia vajaaksi, joten torstaina olisi tarkoitus maksaa potut pottuina et sillei hei. Perjantainahan sitten pärähtävät myös isot jalkapallosarjat käyntiin, joten kohteista ei ole pulaa.