SUNNUNTAI
PÄIVITETTY su klo 13
Kyösti joutui scouttailemaan aika pintapuolisesti sunnuntain listaa, koska tänään pitää katsoa koriksen MM-ratkaisupelejä, minkä lisäksi ennen korisfinaalia pitäisi ehtiä kaupassakin käydä ostamassa vähän kyrsää järsittäväksi. Espanjasta on tehty korisfinaalin selvä suosikki, mutta ei sitä kannata puolentoista kertoimella pelata, vaikka sillä on Rubion, Gasolin ja Llullin kaltaisten tähtien myötä nimekkäämpi rosteri. Argentiina yllätti Ranskan, joten miksei se voisi yllättää myös Espanjan? Kyösti kuitenkin arvelee, että Espanja sen voiton lopulta ottaa muutaman pisteen erolla, eikä Kyösti aio betsata tätä peliä. Argentiinan kerroin on kuitenkin aika iso 2.60, joten jos se vielä tuosta nousee, niin miksei sitä voisi huvikseen pikkuisella patilla kokeilla? Finaali alkaa klo 15.
Tuossa muutama jalkkishaku. Lätkärivit jäävät tänään tekemättä. Toivottavasti osuu paremmin kuin lauantaina, jolloin kaikki meni ihan päin perärööriä.
klo 16.00
Parma-Cagliari 1 (2.30). Huippukerroin, jota on ihan pakko nykäistä. Parma pisti Juventuksenkin koville, Cagliari on puolestaan hävinnyt molemmat kotipelinsä, minkä lisäksi tässä parissa kotietu on kova, joten muu kuin kotivoitto olisi yllätys.
HUTI tulos 1-3
No se meni sitten oikein kunnolla pieleen...
Häcken-AIK BTTS yes (1.88). Ruotsin jalkkisliigan kärki on erittäin tasainen. Tästä pelistä on tulossa kuuma, joten toivotaan, että kumpikaan joukkue ei saa punaista korttia ennen kuin se tekee maalin.
OSUMA tulos 1-2
klo 17.00
Celta-Granada BTTS yes (1.83). Tässä on hyvä kaveri tuplaan tuolle ruotsalaishaulle. BTTS-kerroin on tulossa alas kovaa kyytiä.
HUTI tulos 0-2
Bärkkel, Celta otti pari punaista korttia ja sehän tuhosi Kyöstin tuplan.
klo 18.30
Vienna C - Klagenfurt 2 (2.30)
Budapest-Miscolc 2 (2.30)
Äh, vedetään sittenkin jääkiekkoa, koska löytyi pari hyvää hakua. Varsinkin Klagenfurt näyttää tosi hyvältä haulta.
HUTI HUTI
Ou jea, katastrofaalisen vedonlyöntiviikonlopun täydensi Klagenfurt, joka johti vielä 14 sek ennen loppua, mutta laski tasoituksen.