Kyösti poimi parista kymmenestä matsista kolme hakua, joten jos kaksi noista osuu, niin päästään voiton puolelle.
klo 20.30
Malmö FF-Bnei Yehuda Bnei Yehuda yli 0.5 (1.98). Tuntuu, että Malmön puolustusta kunnioitetaan liikaa näissä kertoimissa. Bnei Yehuda on ihan ok euro-joukkue, joka teki Neftchi Bakua vastaan kaksi maalia sekä kotona että vieraissa, joten yksi maali Malmössä ei tunnu mahdottomalta. Malmö varmaan tekee pari maalia, joten myös overia voisi betsata.
HUTI
klo 21.30
FCSB-V.Guimaraes yli 2.5 (2.40). Vitoria Guimaraesin voittoakin olisi voinut betsata, mutta koska kotikerroin ja overin kerroin ovat laskussa, vedetään sen sijaan overia. FCSB on ollut surkeassa vireessä, Vitoria puolestaan hyvässä, joten tulosarvaus liikkuu lukemissa 1-2 tai 0-2.
HUTI
klo 22.00
FK Partizan-Molde yli 2.5 (2.00). Partizan tekee aika paljon maaleja kotona, eikä Moldekaan yleensä jää ilman maalia, joten BTTS näyttää aika todennäköiseltä. Luultavasti Partizan tekee vielä toisenkin, joten heitetään tulosarvaukseksi 2-1 tai 3-1. Kerroin on hyvä, joten napataan siitä kiinni, ennen kuin se laskee alle kahden.
OSUMA
MUUTA
-Suduvan kerroin 3.60 vs. Ferencvaros ihmetyttää, sillä sehän on ollut hyvä näissä UEL-karsinnoissa. Ferencnvaros tipahti UCL:stä, mutta ei se kyllä miltään ylikylän joukkueelta vaikuta. Alle kahden vieraskerroin tuntuu karsealta alikertoimelta. Kyösti harkitsee Suduvan betsaamista klo 20 alkavaan matsiin.
-Kyösti ajatteli nykäistä overia myös matsiin AEK-Trabzonspor, ihan vain siksi, että vanha tuttu Daniel Sturridge--Studge tai Sturre kuten täällä päin häntä kutsutaan--siirtyi Liverpoolista Trabzonsporiin. Sturren pelaamisesta ei Kyöstillä kuitenkaan ole tietoa, joten Kyösti seuraa matsia ihan vain mielenkiinnosta, ilman vetoja. Kyösti ei ole kovin varma, että loukkaantumisherkkä taiteilijaluonne pärjää Turkissa, mutta toki Kyösti toivoo hänelle menestystä, olihan Sturren ja Luis Suarezin yhteispeliä nautinnollista seurata muutamia vuosia sitten et sillei hei.