tiistai 30. huhtikuuta 2019

Kyösti pysyttelee myös tänään huumorilinjalla, eikä tee mitään kunnianhimoisia rivejä. Alkuillan Suomen jalkkikset näyttävät aika vähämaalisilta, joten Kyösti ei rupea niihin väkisin tekemään BTTS-vetojansa. FC Lahti koki kauden ensimmäisen tappion viime pelissä, mutta sen aiheutti erittäin hyvin puolustava Ilves, joten tänään ainakin Kyösti varovaisesti odottelee, että joko Lahti voittaa tai sitten nysvätään kiikarilukemat.

Kyöstin pienen panoksen iltariviin survaistaan muutama jalkkis/korishaku sekä SHL:n finaaleista over. Kun Djurgården ja Frölunda edellisen kerran pelasivat, Kyösti teki vastaavan (vihjaamattoman) rivin, jonka kaikki kolme jalkkishakua osuivat, mutta lätkähaku yli 5.5 maalia ei, koska peli päättyi 3-2. Viimeiset 12 minuuttia pelattiin tekemättä maalia, vaikka Djurgården sai pelata jopa viidellä kolmea vastaan. Kyllä se kyrsi aika lailla, kun mukava nasautus näytti pitkään olevan tulossa, mutta jäi yhden maalin päähän. Ja Kyöstihän ei millään opi, vaan hakkaa jälleen päätänsä seinään samanlaisella rivillä, kjäh kjäh. Tässä finaalisarjassa kotietu on ollut tosi kovaa valuuttaa, joten visio olisi, että Frölunda voittaa ja latoo noin 4-5 börsää. Toivottavasti elikkotarhan pojat auttavat parilla börsällä, jotta over toteutuisi.

klo 21
Frölunda-Djurgården yli 5.5 (2.03)
Tranmere-Bury BTTS yes (1.75)
Tottenham-Ajax BTTS yes (1.68)
Bayern München-Brose Bamberg(+9.5) 1 (1.88)
=11.22

MUUTA
Tottenhamilta puuttuvat Kane ja Son, mikä syö tulivoimaa, mutta kai se nyt silti pystyy tekemään maalin? Ajax on tehnyt Juventusta ja Realia vastaan vieraissa maaleja, joten Kyösti uskoo vakaasti, että se lähtee tänäänkin tekemään vierasmaalia--ja onnistuu siinä. Kyösti olisi hyvin iloinen, jos Ajax pääsisi finaaliin.

Jalkapallokohteet osoittautuivat niin surkeiksi, että oli pakko ottaa mukaan myös yksi koriskohde, vaikkei Kyösti seuraakaan Saksan korista. Kyösti pelaa koriksen tasoituskohteita erittäin harvoin, mutta kokeilee tänään Bayernin vähintään 10p voittoa, koska kotikerroin on tulossa alas. Bayernin kotisaldo sarjassa on 15-0, minkä lisäksi se on ottanut viime aikoina selviä voittoja myös vieraissa. Kotivoitto on tulossa tänäänkin, toivottavasti reilulla erolla.

--------------------------------------------------------------------------------------------

KESKIVIIKKO
Kyösti poistuu sorvin äärestä pariksi päiväksi, mutta luultavasti palaa perjantaina. Tuossa on keskiviikon iltapäivätupla. Jätetään tällä kertaa Carpi pois lapulta, vaikka sen pelissä yleensä BTTS toteutuukin. Kierroksella oli aika monta potentiaalista BTTS-osumaa, joista Kyösti yritti poimia ne kaksi parasta.

klo 16
Hellas Verona-Livorno BTTS yes (1.95)
Perugia-Cittadella BTTS yes (1.75)
=3.41

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...