lauantai 9. helmikuuta 2019

Kyösti aikoo kunnioittaa Salppurin kisoja läsnäolollaan, joten hän ei panosta tänään scouttaamiseen. Pitihän jonkinmoinen iltapäiväviritelmä kuitenkin tehdä, jotta pääsee repimään hiuksia päästään sen kustessa. Ainoa haku, joka tuntuu järkevältä, on Cittadella-Spezia BTTS. Muut kolme hakua on revitty lapulle puoliväkisin. Kaiken lisäksi Kyösti toivoo, ettei rivi osuisi, eikä Bournemouth tekisi maalia, mutta faktahan on se, että Liverpoolilla on puolustuksessa pahoja poissaoloja, joka taatusti tuo vierasjoukkueelle maalipaikkoja. Tuleeko niistä maali, on tietysti eri asia. Championshipistä olisi ehkä löytynyt parempia hakuja kuin Premiershipistä, mutta Kyösti ei tällä kertaa jaksa sitä sarjaa scouttailla, joten näillä mennään.

klo 16-17
Cittadella-Spezia BTTS yes (2.03)
Perugia-Palermo BTTS yes (1.85)
Liverpool-Bournemouth BTTS yes (1.88)
Crystal P-West Ham BTTS yes (1.73)
=12.21

LISÄYS klo 12
Liverpoolin matsin BTTS-kerroin on nousussa maailmalla, eikä tuo kerroin ole enää pelikelpoinen, joten ei sitä kannata nykäistä.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...