TIISTAI
Kyösti ei varmaan betsaile myöhäisillan pelejä, vaan keskittyy tuijottamaan Liverpoolin ja Napolin matsia pelonsekaisin tuntein. Liverpoolin kerroin on aika surkea, juuri päälle puolitoista, eikä se maistu. Jos siihen matsiin jotain betsiä pitäisi kehittää, niin ehkäpä alle 2.5 maalia kahden ja puolen kertoimella olisi hyvä haku. Voi tietysti olla, että Napoli sen maalin tekee, jolloin Poolille tulee kiire tehdä kolme, mutta tällä hetkellä tuntuu, että Kloppin pojat lähtevät varovaisesti hakemaan 2-0 voittoa. Heitetään tulosarvaukseksi, että puoliajalla olla kiikareissa, mutta toisella puoliskolla Pool tekee 1-2 maalia. Toivottavasti ei mennä rankkareihin, sillä Milnerin lisäksi voi olla vaikeata löytää luotettavia laukojia.
Kyösti pelailee tuollaisen pienen alkuillan verryttelyrivin, jossa ei mitään ihmeellistä ylikerrointa ole. Galatasaraylla on viisi kotitasuria alla, eikä kuudes olisi mikään ihme, mutta koska Porto on jo varmistanut lohkovoiton, eikä Galatan kolmas sija ole ihan varma, niin vedetään siihen ykköstä. Kyllähän totuus on tietysti se, että tuskin Lokomotiv Schalkea voittaa, joten tappiokin saattaa riittää Galatalle kolmossijaan.
klo 18.30
Pelicans-Lukko Lukko yli 2.5 (2.05) OSUMA
Jokerit-Salavat Ufa Ufa yli 2.5 (2.75) OSUMA
Galatasaray-Porto 1 (2.25) HUTI
=12.68
Bärkkel, Kyösti tuli juuri siihen lopputulokseen, ettei hän voi suositella tätä riviä muille, koska se on ihan täysi lottorivi, kjäh kjäh. Ei tuota pitäisi pelata ollenkaan, mutta menköön pelihimon piikkiin. Kyösti nyt kuitenkin kokeilee, josko Lukko tekisi myös vieraissa paljon maaleja, koska se tekee niitä kotona. Salavatkin on tehnyt aika usein vähintään kolme börsää vieraissa, joten kokeillaan sitäkin, koska kerroin on iso.
EDIT ti
Galatasarayn kerroin lähti näköjänsä hurjaan nousuun, mutta Kyösti laittoi "sen" jo sisään, joten ei olisi kannattanut pitää kiirettä.
EDIT klo 20.45
Kyösti vilkuili keskiviikon Hockeyallsvenskania tässä Liverpoolin peliä odotellessa, eikä löytänyt muuta "varmaa" kuin Västeråsin, jonka kerroin on aika matala. Muiden suosikkien kertoimet ovatkin sitten pelikelvottomia, joten näyttää siltä, että Kyösti pitää keskiviikkona välipäivän.