perjantai 25. toukokuuta 2018

Vetolista on melko syvältä perärööristä, mutta koska perjantaisin on ollut tapana tehdä rivi, niin pistetään tuollainen huumoritupla sisään. Superettanin pelissä Falkenberg on ansaitusti suosikki kotonaan, mutta Kyöstin mielestä sen 1.48 on surkea alikerroin, onhan se jäänyt kahdessa viimeisessä kotipelissään ilman tehtyä maalia, vaikka vastus on ollut sarjan häntäpäästä. Varbergia pitäisi varmaan pelata maalin tasoituksella, mutta Kyösti ottaa riskin ja kokeilee suoraa vierasvoittoa yli viiden kertoimella.

Koska Varberg ei ole mikään pankki, niin Kyösti ei uskalla sitä isolla patilla nykäistä, vaan laittaa sen kaveriksi isokertoimisen irkkuhaun. Corkin vieraskerroin on liian pieni, vaikka se vahvoilla onkin. Shamrock ei luultavasti häviä, mutta se pelaa niin paljon tasureita, ettei se maistu. Otetaan siis riski ja nykäistään Derryä, vaikka kotietu tuntuukin olevan aika kova. Derryn kerroin on tulossa alas, joten muutkin tuntuvat sitä nykäisevän.

klo 20.00 + 21.45
Falkenberg-Varberg 2 (5.10)
Waterford-Derry C 2 (3.05)
=15.55

YHTEENVETO
Kyösti ei odota nasautusta, koska haut ovat aikamoisia riskihakuja, mutta eihän näistä koskaan tiedä. Yhden euron panos taitaa riittää tällä kertaa.

EDIT
Vituralleen meni, joten palataan asiaan ensi viikolla. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...